VILPPULANKOSKI

VILPPULANKOSKEN SILLAT

Suurina nälkävuosina 1860-luvun lopulla tehtiin Suomessa teitä hätäaputöinä. Ruoveden–Vilppulan maantien rakentaminen aloitettiin vuonna 1863. Vilppula–Juupajoki–Orivesi-tie valmistui vuonna 1868. Kesällä 1876 rakennettiin Vilppulankosken yli puusilta, joka oli käytössä 1900-luvun vaihteeseen. Vanha puusilta oli suosittu kokoontumispaikka, jonne nuoriso kerääntyi toisiaan tapaamaan. Puusillan paikalle tehtiin kivisilta vuonna 1901. Kivisiltaa rakentamaan palkattiin tunnettu kivirakentaja, K.G. Reipas. Kivien kuljetus ja siirtely edellytti erikoislaitteita, kuten kivennostokoneen kettinkeineen, junttakraanan ja rautavinssin. Myös rautatiesiltaa vahvistettiin vuosina 1910–1911, sillä veturien painot olivat nousseet ja junaliikenne Tampere–Vaasa-radalla vilkastunut 1900-luvulle tultaessa. Vilppulan puuhiomon rakentamisen myötä kosken yli tehtiin myös teolliseen toimintaan liittyviä siltoja. Hiomapuuta kärrättiin kiskoja pitkin kosken yli ja vastaavasti valmiita hiokekääröjä pohjoisrannalle, josta ne vietiin kapearaiteista rataa pitkin Vilppulan asemalle ja edelleen Mäntän tehtaalle. Maantiesillan kupeessa oli oma raiteensa näille käsin työnnettäville hiokevaunuille.

VILPPULANKOSKEN PUUHIOMO

Vuosina 1865–1875 käynnistyi Suomessa kaikkiaan 12 puuhiomoa sopivien koskien ääreen eri puolille maata. Ensi alkuun raaka-aineena käytettiin haapapuuta, mutta pian kuorittu kuusipölli syrjäytti haavan. Hiomot olivat paloherkkiä ja moni niistä paloi ensimmäisten toimintavuosikymmenien aikana. 1880-luvulta lähtien uudet hiomot tehtiin jo yleisesti tiilestä ja ne alkoivat muistuttaa ulkonäöltäänkin tehdasrakennusta. 

Mäntän puuhiomo oli aloittanut toimintansa vuonna 1869, mutta sen tuottama puumassa ei yksistään riittänyt 1880 valmistuneen paperitehtaan raaka-aineeksi. Tehtailija G.A. Serlachius perusti 1882 toisen hiomon Vilppulankoskeen. Hiomo kuitenkin paloi jo 1888, mutta rakennettiin heti uudelleen. Vilppulan hiomo oli yksinkertainen, punamullattu hirsirakennus ja muistutti perinteistä jauhomyllyä. Koneisto oli sijoitettu kaksikerroksiseen rakennukseen siten, että prosessi eteni painovoimaa hyväksi käyttäen ylhäältä alaspäin. Alimpana rakennuksessa olivat turbiinit, joista voima siirrettiin mekaanisesti hammaspyörien, akselien ja remmien avulla koneisiin. Kaksi 75 hevosvoiman pystyakselista Jonval-turbiinia oli kytketty suoraan hiomakoneisiin. Kolmas, pienempi turbiini pyöritti apukoneita ja sähkövalodynamoa. Noin 60 cm pitkiä kuorittuja kuusipöllejä painettiin veden kanssa pyörivää hiomakiveä vasten. Hiomakoneista vesipitoinen massa johdettiin puukouruissa erilaisten sihtien läpi kokoojakoneille, jossa se kertyi metallivalssin ympärille arkeiksi. Valmiit arkit taiteltiin kuin kangaskääröt työntövaunuun, joilla ne siirrettiin kosken yli ja edelleen kapearaiteisen vaunuun kuljetettavaksi Mäntän tehtaalle. 

Tehtaassa työskenteli vaihtelevasti hieman toistakymmentä työntekijää. Pitkäaikaisena hiomomestarina toimi Adolf Leander, joka aikaisemmin oli ollut työnjohtajana Mäntän tehtaalla. Työtä tehtiin toiminnan loppuvaiheessa kolmessa vuorossa – neljä henkeä kussakin. Mestari eli ”Massatehtaan patruuna” asui konttori- ja asuinrakennuksessa hiomon länsipuolella. Aivan hiomon vieressä, radan ja maantien välissä, sijaitsi tehtaan työläisten pitkä asuinrakennus, jossa oli kuusi huoneen ja keittiön käsittävää asuntoa. 

Työväkeä asui myös pienissä mökeissään radan itäpuolella Savonlinnanmäessä. Toimittuaan kaikkiaan 63 vuotta Vilppulan hiomo pysäytettiin 10.6.1945. Rakennus purettiin ja koneet romutettiin. Vuonna 1990 paljastettiin kotiseutuneuvos Kaarina Pollarin aloitteesta Vilppulan hiomon muistomerkki, jossa on kaksi hiomakiveä ja turbiinin juoksupyörä.

1918

Suomessa käytiin keväällä 1918 yli neljä kuukautta kestänyt verinen sisällissota, jonka seurauksena menetettiin lähes 40 000 ihmishenkeä. Vilppula oli sodan alusta lähtien seitsemän viikon ajan tapahtumienpolttopisteessä. Vilppulankosken pohjoispuoli kuului valkoisille ja kosken eteläpuolta hallitsivat punaiset. Sisällissota päättyi Suomessa 16.5.1918 valkoisten voittoon ja vastaavasti punaisten tappioon.​ Valkoiset edustivat sodassa Suomen senaatin johtamia joukkoja ja punaiset sitä vastustaneen Suomen kansanvaltuuskunnan joukkoja.

Tammi-helmikuun 1918 vaihteessa Vilppulankoskesta muodostui eräänlainen rajalinja valkoisen ja punaisen Suomen välillä. Vilppulan olivat helmikuun 1. päivänä miehittäneet Pohjanmaalta tulleet suojeluskuntalaiset. Punaiset ja heitä tukeneet venäläiset joukot pyrkivät rautatien suunnassa etenemään Pohjanmaan venäläisten varuskuntien avuksi. Myöhemmin punaisten päätavoitteena oli strategisesti tärkeän Haapamäen risteysaseman valtaus.

Valkoiset olivat asettuneet Vilppulaan, koska kosken katsottiin muodostavan edullisen puolustusaseman. Sula Vilppulankoski muodosti viholliselle vaikeasti ylitettävän esteen, jossa oli vain kolme ylimenopaikkaa: maantiesilta ja rautatiesilta sekä kirkon luona oleva kääntösilta. Vaikeuttaakseen edelleen kosken ylimenoa valkoiset avasivat helmikuun 3. päivänä Mäntänkosken patolaitteet, mikä rikkoi jäitä aina Kirkkosalmeen saakka. Valkoisten puolustuksen painopiste oli rautatien varressa, jota pitkin vihollinen pyrki etenemään. Heti helmikuun alussa valkoiset varustivat rautatiesillan pohjoispuolen kahdella konekiväärillä, joiden suojana oli Mäntän tehtailta tuotuja massapaaleja. Ensimmäisten hyökkäysten aikana 2., 4. ja 7. päivä helmikuuta valkoiset puolustautuivat näissä koskentakaisissa asemissa, jolloin lähinnä konekiväärit ja tykistö ottivat valkoisten puolella osaa taisteluun. Punaiset eivät kertaakaan edenneet koskelle saakka. Helmikuun puolivälin jälkeen Vilppulan rintaman taisteluiden painopiste siirtyi Ruovedelle ja valkoiset siirsivät etummaisen linjansa pari sataa metriä Vilppulankosken eteläpuolelle. 

Viimeisen kerran tapahtumat ulottuivat Vilppulankoskelle punaisten hyökkäysyrityksessä maaliskuun 13. päivänä. Neljä päivää myöhemmin valkoiset aloittivat Vilppulassa Tampereen valtausoperaatioon liittyvän oman hyökkäyksensä. Rintama siirtyi tämän jälkeen pois Vilppulasta.