Pathways for Youth FI-DE
Uusi nuorille suunnattu hanke vie maailmalle
Pathways for Youth FI-DE (P4Y) on nuorten elämänpolkuvalintoja ja kasvua tukeva pilottihanke 16-19-vuotiaille Mänttä-Vilppulan, Juupajoen ja Oriveden alueella. Leader-rahoitteisessa hankkeessa tehdään kansainvälistä yhteistyötä Saksan Rhein-Hunsrück -alueen Jugend Bewegt -hankkeen kanssa mm. järjestämällä nuorille leirejä sekä Saksassa että Suomessa. Molemmissa maissa yhteistä on maaseutumaisten pienten kuntien alueilla erityinen huoli nuorten hyvinvoinnista.
Hankkeeseen tuleville nuorille järjestetään tukea elämänhallinnassa ja itsetunnon vahvistamisessa. Samalla etsitään opiskeluväylää, työpaikkaa tai muuten suuntaa elämässä. Alueellisen ryhmän koko on 15 nuorta ja Saksan hankkeessa on mukana vastaava määrä nuoria.
Nuoret saavat hankkeen aikana valmiuksia ryhmässä toimimiseen, digitaaliseen viestintään ja kansainvälisten kontaktien ylläpitoon hankkeessa toimivien ohjaajien tukemina. Tavoitteena on myös tutustuttaa nuoria uusiin kulttuureihin ja tapoihin, tukea kielitaidon vahvistumista ja rohkeutta käyttää vierasta kieltä. Tärkeässä roolissa on myös osallisuuden aktivointi sekä itsetuntemuksen ja oman osaamisen kehittäminen.
Rhein-Hunsrückin alue sijaitsee reilun tunnin matkan päässä Franfurt am Mainin länsipuolella. Alueen hallinnollinen ja kaupallinen keskuskaupunki Simmern on Mänttä-Vilppulan ystävyyskaupunki.
Hanketta rahoitetaan PoKo ry:n tukemalla Leader-rahoituksella.
Lisätiedot
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut
P4Y FI-DE -hanke
Kulttuuripäällikkö Antti Korkka
p. 044 4288 210
etunimi.sukunimi(at)taidekaupunki.fi