Kotisivulle

Taidekaupungin Minimetsä

Taidekaupungissa rakennetaan yhteisöllistä Minimetsä-puistoaluetta. Minimetsä on taidetta ja vihersuunnittelua yhdistävä teos, joka luo luonnon tilaa ja hiljaisuutta kaupunkitilaan. Mäntän Kirkonpeltoon toteutettavan Minimetsän on suunnitellut taiteilija Nina Backman osana Miljoonan puun talkoot -projektia ja se toteutetaan yhteistyössä Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa.

Minimetsä toteutetaan kaupungin puutarhaosaston, kulttuuripalveluiden, kaupunkisuunnittelun ja vapaaehtoisin voimin yhteisöllisenä hankkeena. Kohteen ensimmäisen vaiheen istutukset on toteutettu 13.–18.9.2021 ja lisäistutukset tapahtuvat 17.-19.5.2022. Minimetsän avajaisia pidetään 31.5.2022 (klo17).


Kohdealue sijaitsee Mäntän keskustassa Kirkonpellon alueella Kirkkokadun varrella olevalla avoimella puistoalueella. Minimetsän puut ja kasvit valitaan paikkakohtaisesti ja Suomen ilmastoon sopivaksi. Minimetsä toimii siltana eläimille, ympäröivälle metsälle ja asukkaille tukien ainutlaatuisen luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja näkyvyyttä kaupunkiympäristössä. 

Minimetsä on osa Miljoonan puun talkoita, jossa puiden istuttaminen, ilmastonmuutoksen hidastaminen ja taide kohtaavat. Idean taustalla on taiteilija Nina Backmanin Silence Project. Jokamiehenoikeudesta inspiraationsa saanut Silence Project nostaa esiin hiljaisuuden, tilan ja luonnon merkitystä ja sen vaikutusta suomalaiseen kulttuuriin, arvoihin sekä identiteettiin. Nina Backmanin Minimetsä toteutuksia on käynnissä parhaillaan myös Porvoossa ja Italian Bolognassa.

Taidekaupungin Minimetsä-teos tulee koostumaan istutettavista puista sekä kannoista ja puutukeista koostuvista istutussaarekkeista, joihin toteutetaan monipuolinen kattaus kukka- ja pensasistutuksia. Taimet projektiin tulevat Suomen vanhimmalta taimitarhalta Harvialasta sekä paikallisilta yrittäjiltä.

 

Yhteistyössä mukana CO-CARBON

Minimetsän yhteistykumppaninan on hiiliviisasta kaupunkivihreää tutkiva CO-CARBON -tutkimushanke, jota toteutetaan Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Kööpenhaminan yliopiston yhteistyöllä. Minimetsälle on laskettu puuston ja muun kasviston hiilensidontakyky. Katso tietoa tarkemmin tutkimussivulta.

 

Hankkeen tukijoille oma nimikkopuu 

Yhteistyökumppanit ovat lähteneet näkyvinä tukijoina mukaan Minimetsän toteutukseen ja saaneet puistoalueelle oman nimikkopuun (koivu tai pihlaja) tai tuomalla mukaan lahjoituksen istutettavien taimien muodossa (puutarha-alan toimijat). 

Hanketta tukevat yhteistyökumppanit saavat nimensä Minimetsän opastauluihin, nimeämisen nimikkopuulle, näkyvyyden projektin tiedottamisessa ja markkinoinnissa sekä sosiaalisen median kanavissa. Mukaan lähtemällä toimijat ovat mukana ilmastonmuutoksen torjunnassa ja yhteisöllisen hyvinvointia edistävän puistoalueen toteuttamisessa. 
 

Suuret kiitokset kaikille nimikkopuiden lahjoittajille yhteisen puistoalueemme hyväksi. Yksittäisen lahjoituksen arvo on kaikilla nimikkopuun hankkijoilla 350 euroa. Nimikkopuista kerätyt varat on kohdennettu kaikki Minimetsä-puiston toteuttamiseen. 


Yhteisö mukana ilmasto- ja istutustalkoissa
 

Minimetsästä on rakentumassa kaupunkilaisten yhteisöllinen puistoalue, jonka toteuttamisessa myös asukkaat ja yhteisöt ovat olleet mukana. Ensimmäiset istuttamistalkoot toteutettiin 16.-18.9.2021 ja keväällä 17.-19.5.2022. 

 

Mukaan lähtevät ovat päässeet mukaan yhteisöllisen Minimetsän tiedottamiseen ja verkkosivuille. Minimetsän opastaulut viimeistellään puiston toukokuun 2022 avaukseen mennessä. Nimikkopuiden hankkijoiden tiedot löytyvät kunkin puun kohdalta.  

Minimetsä on elävä kokonaisuus, jonka rakentamista edistetään myös tulevina vuosina. Jos olet kiinnostunut minimetsän istutuksista tai antamaan taimia kohteesen, niin laita viestiä puistostopuutarhuri Marianne Virkajärvelle sähköpostiosoitteeseen marianne.virkajarvi(at)taidekaupunki.fi. 

 

Puiston avajaiset 31.5.2022


Kaupunki järjestää kaikille avoimen puiston avaustilaisuuden ja yhteistyökumppanitapaamisen kevään kasvukauden ollessa parhaimmillaan 31.5. klo 17 alkaen. Tapahtumassa mukana kaupunki, taiteilija Nina Backman, CO-CARBON -tutkijat sekä esiintyjänä Mäntän Sekakuoro. Tervetuloa!

 

Katso avajaisten ohjelma

 

Seuraa ajankohtaista some-viestintäämme

Taidekaupungin Minimetsän rakentamiseen liittyvää tiedottamista pääset seuraamaan sivullamme

www.facebook.com/taidekaupunginminimetsa

 

Lisätiedot puistohankkeesta


Kaupunkisuunnittelupäällikkö Julia Virtanen 
p. 044 035 4320 
julia.virtanen(at)taidekaupunki.fi

Puistopuutarhuri Marianne Virkajärvi 
p. 044 728 8425
marianne.virkajarvi(at)taidekaupunki

Kulttuuripäällikkö Antti Korkka 
p. 044 4288 210

antti.korkka(at)taidekaupunki.fi


Taiteilija Nina Backman 
p. 050 523 1831
studioninabackman@gmail.com

 

Kaupunkipalvelut

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555