Kotisivulle

Vilppulan omatoimiaika

Sisäänkirjautumiseen tarvitaan PIKI-kirjastokortti ja nelinumeroinen tunnusluku. Sama tunnusluku käy myös verkkokirjastoon, kirjaston tietokoneille sekä lainausautomaatille.

Oven saa auki näyttämällä kirjastokortin viivakoodin kirjaston edessä olevan laitteen alapuolella olevaan lukijaan sekä näppäilemällä tunnusluvun. Sisääntulijan täytyy liikahtaa lukituksen auettua, jotta liukuovi aukeaa.

Palveluajan päättyessä ja omatoimiajan alkaessa asiakkaiden tulee poistua ja kirjautua uudestaan sisään.

Automaatilla voi lainata, palauttaa ja uusia lainoja. Myös varaukset voi noutaa omatoimisesti. Varasto on omatoimiaikana suljettu, mutta siellä olevaa aineistoa voi varata etukäteen ja noutaa omatoimiaikana. Varausta tehdessä on huomioitava, että henkilökunta on ollut paikalla ennen suunniteltua noutoa. Varaukset haetaan varastosta noutohyllyyn vasta viikonlopun tai muun sulkupäivän jälkeisenä aukiolopäivänä.

Tietokoneet ja langaton verkko ovat vapaasti käytettävissä, mutta kopioita voi ottaa vain palveluaikoina.

Aamun lehdet toimitetaan kirjaston edessä olevaan laatikkoon, josta ensimmäinen lukija voi tuoda ne sisälle.

Omatoimiajan päättymisestä tiedotetaan kuulutuksilla.

Asiakaspalvelua on aukioloaikojen mukaisesti maanantaista perjantaihin. Mahdolliset poikkeukset omatoimiaikoihin löytyvät Poikkeavat aukiolot -sivulta.

HUOM! Jos huoltaja haluaa kieltää alle 15-vuotiaan huollettavansa kirjaston käytön omatoimiaikana, on tästä ilmoitettava kirjastoon.

 

Kaupunkipalvelut

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555