Työllisyyden kuntakokeilu tarjoaa uusia mahdollisuuksia
5.3.2020
Syyskuussa 2020 käynnistetään työllisyyden kuntakokeilut, joissa jatketaan ja laajennetaan vuoden 2018 lopussa päättyneiden alueellisten työllisyyskokeilujen toimintamallia. Pirkanmaa on ainoa maakunta, jossa kaikki kunnat ovat hakeneet mukaan työllisyyskokeiluun.
Kokeilun kohderyhmään kuuluvat ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan, kaikki alle 30-vuotiaat ja kaikki maahanmuuttajat, jotka ovat joko työttömänä tai työvoimapalveluissa.
Kokeilussa kunta vastaa asiakkaaksi ohjatun työnhakijan palveluprosessista ja TE-palvelujen tarjoamisesta.
- Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kunta huolehtii työnhakijan haastattelusta, palvelutarpeen arvioinnista sekä työllistymis-, kotoutumis- ja aktivointisuunnitelmien laatimisesta ja seurannasta. Kunta voi myöntää palkkatukea, starttirahaa, järjestää työkokeiluja sekä ohjata asiakkaita työvoimakoulutukseen ja valmennuksiin. Kunta voi välittää tietoja avoimeksi ilmoitetuista työpaikoista ja esitellä työnantajalle työnhakijoita. Kunnat voivat tehdä työnhakijalle myös työtarjouksia, valaisee Mänttä-Vilppulan kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluiden palveluvastaava Vuokko Hjelt.
Työttömyysturvalausunnot annetaan TE-toimistosta. Kunnat antavat TE-toimistolle vastikkeellisuuden toteutumiseksi ja lausuntojen antamiseksi tarpeelliset tiedot.
Ylä-Pirkanmaan nelikko: Juupajoki, Mänttä-Vilppula, Virrat ja Ruovesi muodostavat työllisyyden kuntakokeilun aluemallissa oman alueen. Muita alueita Pirkanmaalla ovat Tampere, Tampereen kehyskunnat, Etelä-Pirkanmaa ja Länsi-Pirkanmaa. Kuntakokeiluun valmistautuessa kuntien koko ekosysteemi on mukana yhdistämässä voimiaan ja jäsentämässä toimintaansa. Ylä-Pirkanmaalla kuntajohto, koulutuksen järjestäjät, sosiaali- ja terveyspalvelut ja työllisyyspalvelut ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisen työllisyyskokeiluun.
Ylä-Pirkanmaan työllisyyskokeilun koordinaatioryhmä oli koolla ensimmäistä kertaa Mäntässä 21.1.2020 ja valmistelu jatkuu tiiviisti koulutuksin ja aihekohtaisin työryhmin.
- On ollut hienoa, kuinka yhteistuumin Ylä-Pirkanmaa on lähtenyt mukaan valmistelutyöhön. Kuntiemme elinvoimaisuus lisääntyy asiakkaittemme hyvinvoinnin ja työllistymisen myötä, ja se on meidän yhteinen tavoitteemme, kiteyttää Vuokko Hjelt.