Kotisivulle

Taide ja lentopallo kiinnostavat Tuulia Rinnettä Taidekaupungissa

18.6.2019

Tuulia Rinne sai avaimen uuteen Mäntässä sijaitsevaan kotiinsa kesäkuun alussa. Päivää myöhemmin hän jo istui uudessa työpisteessään Mänttä-Vilppulan kaupungintalolla. Rinne on palkattu toimistosihteeriksi hallintopäällikkö Atte Viinikan lähdön jälkeen. Työt jatkuvat ainakin siihen saakka kunnes uusi hallintopäällikkö valitaan.


Tamperelaissyntyinen Tuulia Rinne on opiskellut Tampereen yliopistossa hallintotieteiden tutkinto-ohjelmassa kunta- ja aluejohtamista vuodesta 2014 alkaen. Opinnot ovat loppusilausta vaille valmiit.

- Viimeistelen parhaillani pro gradu –tutkielmaani suomalaisten kaupunkien elinkeino- ja kehitysyhtiöiden strategisista näkökulmista ulkomaisten investointien houkutteluun, kertoo Tuulia Rinne.

Viimeisen vuoden ennen Mänttä-Vilppulaan muuttoa Rinne on asustellut Helsingin Punavuoressa. Kokemusta Rinne on kartuttanut myös maan rajojen ulkopuolella.

- Olen suorittanut opintoihini kuuluvan työharjoittelun Tukholmassa Nordregio-tutkimuskeskuksessa, jossa työskentelin aluekehittämisen parissa, kertoo Rinne.

Käytännössä työtehtävät käsittivät raporttien kirjoittamista sekä seminaarien ja työpajojen järjestämistä.

- Sain esimerkiksi järjestää työpajan liettualaiselle ryhmälle alueellisen innovaatioekosysteemin monitoroinnista ja kertoa tamperelaisista käytännöistä, valaisee Rinne.

Yhteys Nordregioon ei katkennut työharjoittelun päätyttyä, vaan sen jälkeenkin Tuulia on ollut mukana pohjoismaisiin digitalisaatiostrategioihin liittyvässä tutkimushankkeessa. Rinne on kartuttanut työkokemusta myös työ- ja elinkeinoministeriössä. Lisäksi hän on ollut opiskelijavaihdossa Belgiassa.

Tie Mänttä-Vilppulaan toi yliopiston postituslistan kautta. Mänttä-Vilppulan kaupungin tarjoamaan haasteeseen Tuulia Rinne tarttui ennakkoluulottomasti. Taidekaupunki Mänttä-Vilppula vaikutti kiinnostavalta paikalta.

On hienoa, että Mänttä-Vilppula ei alistu olemaan kasvoton ja taantuva kaupunki, vaan täällä kehitetään rohkeasti. Tällä on suuri merkitys siihen, miksi hain tänne töihin.

- Erikoistuminen Taidekaupungiksi on hieno asia. Brändäys on onnistunut hyvin.

Ratkaisevaksi tekijäksi kiinnostavan työympäristön ja taiteen ohella Tuulia Rinne nimeää myös lentopallon.

- Mänttä-Vilppula on tullut tutuksi myös lentopallopaikkakuntana. Tarkoituksenani on olla yhteydessä Vilppulan Tähteen, kertoo lentopalloilijana kunnostautunut Rinne.

Tuulia Rinne lenkkeilee myös ahkerasti.

- Lenkkeily on hyvä tapa tutustua uuteen asuinympäristöön. Kilometrejä kertyy samalla, kun saan ihailla kauniita paikkoja.

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555