Kotisivulle

Sami Kouvoselle luovutettiin Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi

25.3.2019

Sami Kouvoselle luovutettiin Tasavallan Presidentin 6.12.2018 myöntämä Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi maanantaina 25.3. ennen kaupunginvaltuuston kokouksen alkua. Merkin luovuttivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marika Ala-Herttuala, kaupunginjohtaja Markus Auvinen ja hallintopäällikkö Atte Viinikka.


Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Sami Kouvonen tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana, joka on profiloitunut erityisesti elinkeinoelämän ja paikkakunnan elinvoiman kehittäjänä. Tätä työtä hän on tehnyt kaupunginvaltuuston lisäksi aktiivisesti myös kaupunkikonserniin kuuluvassa kehitysyhtiön hallituksessa ja puheenjohtajana (MW-Kehitys Oy) sekä kiinteistöyhtiön  (YRKE-Kiinteistöt Oy) hallituksessa ja puheenjohtajana.

 

Sami Kouvonen on toiminut myös kaupunkikonsernin ulkopuolella aktiivisesti paikkakunnan ja laajemminkin seutukunnan elinkeinoelämän ja elinvoiman edistämiseksi muun muassa Mäntän  ja Vilppulan Yrittäjien hallituksessa ja puheenjohtajana sekä Mäntän seudun Osuuspankin hallintoneuvostossa ja tarkastuslautakunnassa, sekä 14.12.2017 alkaen Pohjois-Hämeen Osuuspankin hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi Sami Kouvonen on toiminut Paperplast Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 1992.

 

Sami Kouvonen on monipuolinen ja aktiivinen toimija, joka tunnetaan laajasti hyvämaineisena ja aikaansaavana. Hänen päätöksentekotapansa tunnusmerkkejä ovat sitoutuneisuus, avoimuus ja ratkaisukeskeisyys. Lisäksi Sami Kouvosen vahvuutena on kyky ottaa esiin hankaliakin asioita rakentavasti ja pyrkiä löytämään niihin tarvittavia ratkaisuja. Sami Kouvosen avoin ja läsnäoleva luonne ovat omiaan tekemään hänestä helposti lähestyttävän ja hyvän keskustelijan.

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555