Kotisivulle

Rokotukset AstraZenecan rokotteella on toistaiseksi keskeytetty

22.3.2021

THL on päättänyt AstraZenecan koronavirusrokotteen käytön tilapäisestä keskeytyksestä. Pääset lukemaan THL:n tiedotteen tästä

55-69 –vuotiaiden riskiryhmään 1 kuuluvien rokotusajanvaraus ja rokotukset AstraZenecan rokotteella on keskeytetty. Rokotusajan alkavalle viikolle jo varanneiden ei tarvitse olla yhteydessä ajanvaraukseen. Heille ilmoitetaan uusi aika sitten, kun rokotuksia päästään taas jatkamaan. Sairaala-apteekissa ei ole ylimääräisiä Biontech-Pfizerin rokotteita peruuntuvien aikojen tilalle. 29.3. alkavan viikon ajat pidetään vielä toistaiseksi voimassa. Uusia rokotusaikoja ei toistaiseksi anneta.

Rokotusten jatkamisesta AstraZenecan rokotteella päättää kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR), jonka tämän hetkisen arvion mukaan rokotuksia päästään jatkamaan aikaisintaan 29.3.

Yli 70-vuotiaiden koronarokotukset ja rokotusajanvaraus jatkuvat normaalisti. Yli 70-vuotiaiden rokotukset on toteutettu muilla rokotteilla. Itselleen annetun rokotteen nimen näkee rokotuksen yhteydessä annetusta ohjeesta.

THL ohjeistaa jo AstraZenecan rokotteen saaneita tarkkailemaan poikkeavan voimakkaita oireita, jotka voivat alkaa vasta yli kolmen vuorokauden päästä rokottamisesta. Hoitoon on hakeuduttava välittömästi, jos saa voimakkaan, selvästi jatkuvasti pahenevan päänsäryn tai erittäin voimakkaasti lisääntyviä mustelmia iholla tai limakalvoilla.

Rokotuksiin liittyviä kysymyksiä ja tiedusteluja voi osoittaa sähköpostiosoitteeseen koronarokotus.mvt@pihlajalinna.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
(Huomaa uusi käyntiosoite 31.7. alkaen)

Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555