Kotisivulle

Pirkanmaalla siirryttiin koronatilanteen perustasolle, aikuisten harrastustoiminta sisätiloissa avataan

10.6.2021

Pirkanmaalla on siirrytty koronatilanteessa perustasolle. Tilanne on siis alkanut rauhoittua, mutta siitä huolimatta tautia on edelleen liikkeellä. Tästä syystä on erityisen tärkeää noudattaa yhä annettuja suosituksia ja huolehtia hygieniasta. Mänttä-Vilppulan alueella tilanne on rauhallinen, eikä uusia tartuntatapauksia tai altistumisia ole muutamaan viikkoon ilmennyt.


Aikuisten ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa on mahdollista

Lasten ja nuorten lisäksi myös aikuiset voivat nyt harjoitella lajinomaisesti ilman turvaväliä sekä sisällä että ulkona. Sisätiloissa tulee huomioida terveysturvallisuus. 

Kaikissa yleisissä tiloissa on voimassa THL:n maskisuositus. Etenkin sisätiloissa sekä kaikissa lähikontakteissa on tärkeää käyttää maskia.

Muita voimassa olevia linjauksia on muun muassa Pirkanmaalla noudatettava kansallinen etätyösuositus. Lisäksi selkeät turvaohjeet on oltava näkyvissä esimerkiksi asiakaspalvelussa sekä tapahtumissa. Pirkanmaan alueella ei ole enää koronasta johtuvia kokoontumisrajoituksia, mutta turvaohjeita tulee silti noudattaa kokoontumisissa.

Kaikki voimassa olevat suositukset ja rajoitukset voi käydä katsomassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivuilta. Paikalliset ohjeistukset koronatilanteeseen liittyen löytyvät Mänttä-Vilppulan kaupungin verkkosivuilta.

Huolehdi hygieniasta ja noudata suosituksia

Kaikkein paras keino taudin leviämisen ehkäisemiseksi on huolehtia hyvästä hygieniasta sekä noudattaa annettuja rajoituksia ja suosituksia. Viime aikoina virus on tarttunut etenkin perhepiirissä ja ystävien tapaamisissa, joten myös näissä kohtaamisissa on syytä olla varovainen.

Pestään siis käsiä, käytetään maskia, pidetään riittävät turvavälit ja tavataan muita ihmisiä vain täysin terveenä. Näillä ohjeilla pidämme itsemme ja toisemme turvassa.


Ei-kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset 
rajoituksiin ja linjauksiin liittyen voi jättää 
osoitteeseen: kaupunki@manttavilppula.fi
Kysymykset ohjataan hallintoylilääkärille 
ja kaupungin palvelualueille. 

Kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset:

Tarja Marjamäki
hallintoylilääkäri
tarja.marjamaki@taidekaupunki.fi
044 728 8764

Anne Heusala
kaupunginjohtaja
anne.heusala@taidekaupunki.fi 

 

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555