Kotisivulle

Nuorisotilat avataan turvaohjeita noudattaen, muutoksia myös lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaan

26.5.2021

Mänttä-Vilppulassa koronatilanne on tällä hetkellä rauhallinen. Jotta tilanne pysyisikin rauhallisena, kehotamme noudattamaan edelleen turvatoimia. Pidetään siis turvavälit kohtaamisissa, käytetään maskia ja huolehditaan hyvästä hygieniasta. Niin rokotettujen kuin rokottamattomienkin on tärkeää menetellä turvatoimien mukaisesti.

Annettuja rajoituksia ja suosituksia tulisi noudattaa, jotta koronatilanne ei pahenisi ja jotta saisimme viettää kesää rauhallisemmin mielin. Pirkanmaan koronanyrkin linjausten mukaisesti myös Mänttä-Vilppulassa avataan nuorisotilat, uimahalli ja alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta sisällä turvaohjeita noudattaen. Muut rajoitukset ja suositukset pysyvät ennallaan. 

Nuorisotilat avautuvat ja uimahalliin pääsee muutaman päivän ajan ennen kesätaukoa

Nuorisotilat avautuvat ja käytössä ollut ennakkoilmoittautuminen poistuu. Nuorisotiloissa oleillessa tulee muistaa turvatoimien noudattaminen.

Myös uimahalli avautuu siten, että siellä saa olla samaan aikaan puolet siitä väkimäärästä, joka uimahalliin mahtuisi. Uimahallissa käydessä tulee noudattaa turvatoimia. Saunat eivät vielä toistaiseksi ole auki. Mäntän uimahalli jää kesätauolle 29.5.2021 lähtien ja avautuu jälleen 10.8.2021.

Alle 20-vuotiaiden ohjattu harrastustoiminta mahdollista sisätiloissa

Vuonna 2002 tai myöhemmin syntyneiden lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta on mahdollista sisätiloissa. Lapset ja nuoret voivat harjoitella lajinomaisesti ilman turvavälejä ja ryhmäkokorajoitusta. Myös kilpailu- ja turnaustoiminta on mahdollista sisätiloissa.

On kuitenkin huomioitava, että vanhemmat tai saattajat eivät saa kokoontua ryhmiin tuodessaan lasta harrastukseen. Kilpailu- ja turnaustoiminnassa on noudatettava yleisömäärän osalta Aluehallintoviraston antamia kokoontumisrajoituksia.

Kaikki voimassa olevat suositukset ja rajoitukset voi käydä katsomassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin verkkosivuilta. Paikalliset ohjeistukset koronatilanteeseen liittyen löytyvät Mänttä-Vilppulan kaupungin verkkosivuilta.
 

Ei-kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset 
rajoituksiin ja linjauksiin liittyen voi jättää 
osoitteeseen: kaupunki@manttavilppula.fi
Kysymykset ohjataan hallintoylilääkärille 
ja kaupungin palvelualueille. 

Kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset:

Tarja Marjamäki
hallintoylilääkäri
tarja.marjamaki@taidekaupunki.fi
044 728 8764

Petra Tolonen 
vs. kaupunginjohtaja
petra.tolonen@taidekaupunki.fi
050 516 8854  

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555