Miinanhelmen päiväkodissa potkupyörät ovat kovassa käytössä

27.5.2019

Miinanhelmen päiväkotiin on saatu kevään mittaan ostettua monta tuliterää potkupyörää, joilla lapset rullaavat ahkerasti pihalla ollessaan.


- Potkupyöristä on tullut lasten ehdoton suosikki, toteaa Miinanhelmen päiväkodissa työskentelevä Anne Innanmaa.

Potkupyörä on pyöräilemään opetteleville lapsille erittäin hyödyllinen. Sen lisäksi, että potkuttelu on hyvää liikuntaa, se kehittää koordinaatiota, tasapainoa ja vartalon hallintaa.  

- Pyörät hankittiin Koillis-Pirkan Kiekon B-junioreiden hyväntekeväisyysottelusta saaduilla tuotoilla, kiittelee Innanmaa.

Hyväntekeväisyysottelun idea virisi Koillis-Pirkan Kiekon B-junioreiden ja heidän joukkueenjohtajansa Janne Mäkisen mielessä. Ottelu pelattiin joulukuussa ja tuottoa kertyi kaikkiaan 1020 euroa.

Ottelusta saaduilla tuloilla päiväkotiin saatiin hankittua monenlaisia liikuntavälineitä. Potkupyörien lisäksi myös pyöräilykypäriä, palloja ja mailoja. Hankintoja on tehty harkiten ja rahaa on edelleen jäljellä.

- Uusien välineiden hankinnassa kuunnellaan lasten toiveita, kertoo Anne Innanmaa.

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555