Kotisivulle

Marko Marinin ja Timo Niemisen valokuvanäyttely ystävyyskaupunki Simmerniin elokuussa

2.8.2021

Mänttä-Vilppulan ystävyyskaupunki Simmernissä Saksassa järjestetään PEOPLE & NATURE 62° NORTH -valokuvanäyttely 7.-29.8.2021. Näyttelyyn on koottu 40 valokuvataiteen teosta Marko Marinilta ja Timo Niemiseltä. Kuvat tuovat esille Mänttä-Vilppulan paikallisia ihmisiä, ympäristöä ja luontoa. Näyttely on esillä Hunsrück-museolla ja Ziegelmayer-talolla Simmernissä.


Marko Marin on itseoppinut freelance-valokuvaaja, joka kuvaa paikallisia näkymiä sekä kiinnostavia, erilaisia ihmisiä. Marin on 2015 voittanut Suomen vanhimman valokuvaukseen keskittyvän julkaisun Kamera-lehden Vuoden kuvaaja -kilpailun ja hieman myöhemmin myös vuosittaisesta Suurkilpailusta on saatuna 2. sija. 

- Teen nykyisin lehtikuvauskeikkoja aikakausilehtiin sekä mainoskuvia museoille ja kaupungille. Kesällä 2020 vietin kahden kuukauden työskentelyjakson Serlachius-residenssissä. People & Nature 62° North on viides näyttelyni, kertoo Marko Marin viimeaikaisesta työskentelystään.
 
Timo Nieminen valokuvaa luontoa maisemista lähikuviin, metsistä soille ja merelle, sekä eläimiä että kasveja. Nieminen on kirjoittanut luonnosta paljon eri lehtiartikkeleita, joita on julkaistu aikakauslehdissä ja kirjoissa runsaat 500. Hän on ollut mukana myös useiden kirjojen teossa ja oma kirja Luonnon pieniä ja suuria ihmeitä ilmestyi vuonna 2012.
 
- Teen kuvausretkiä paljon kajakilla sisäjärviltä merelle ulkosaaristoon. Lähikuvaus on lähellä sydäntäni ja makromaailmasta löytyy hämmästyttäviä kuvausaiheita, luonnehtii Timo Nieminen kuvaustapaansa.
 
Ystävyyskaupunki Simmerniin järjestettävän valokuvausnäyttelyn idea lähti liikkeelle pandemiatilanteesta ja kevään yhteistyöneuvotteluista saksalaisten yhteistyökumppanien kanssa. Miten voisimme toteuttaa kulttuurista vaihtoa kaupunkien välillä ilman matkustamista paikan päälle ja tuoda Mänttä-Vilppulaa esille Simmernin festivaalikesässä? 
 
Simmernissä järjestetään vuosittain tunnettu elokuvafestivaali Heimat Europa Filmfestspiele. Tapahtuman teemana on tänä vuonna Pohjois-Eurooppa ja sen yhteydessä järjestetään Suomi-viikko elokuvaesityksin sekä virtuaalisesti 12.8. järjestettävä ystävyyskaupunkitapahtumapäivä. People & Nature 62° North -näyttely on osa festivaalin laajempaa ohjelmistoa ja se järjestetään yhteistyössä Simmernin Hunsrück-museon kanssa.
 
- On luontevaa toteuttaa paikkakuntaamme kuvaava valokuvanäyttely juuri tänä vuonna, kun Suomi on Simmernissä vahvasti esillä. Valokuvateokset lähetetään nyt suoraan Saksaan ja Simmernin museon sekä kaupungin henkilökunta vastaavat ripustuksesta ja näyttelyn markkinoinnista. Valokuvataiteilijat ja kaupungin edustajat ovat yhteydessä Simmerniin vain etäyhteydellä ystävyyskaupunkitapahtumapäivänä, kuvaa uutta toimintatapaa näyttelyn tuottanut kulttuurijohtaja Antti Korkka.
 
People & Nature 62° North -näyttelyn yhteyshenkilöinä Saksassa ovat Hunsrück-museon johtaja Fritz Schellack ja Simmernin kaupungin projektikoordinaattori Kristina Müller-Bongard. Heimat Europa Filmfestspiele -tapahtuman festivaalijohtajana toimii Urs Spörri. Simmernin kaupungin ystävyyskaupunkitoimintaa edustaa Achim Kistner. Virtuaalinen ystävyyskaupunkitapahtumapäivä Simmernissä 12.8. toteutetaan kaupungin kulttuuri- ja matkailupalveluiden, MW-Kehityksen ja Pathway for Youth -nuorisohankeen yhteistyöllä.
 
 
Lisätietoja:
 
Antti Korkka
kulttuurijohtaja
Mänttä-Vilppulan kaupunki
antti.korkka(at)taidekaupunki.fi 
040 8346 676 
 
Marko Marin 
valokuvataiteilija 
marko.marin(at)gmail.com 
044 9950 148
 
Timo Nieminen 
valokuvataiteilija
timo_nieminen(at)phpoint.fi 
050 599 7156
 
Heimat Europa Filmfestspiele, ohjelma
 

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555