Lintujen ruokkiminen suoraan maahan aiheuttaa terveyshaittaa ja epäsiisteyttä
25.2.2021
Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimistoon on tullut valituksia lintujen ruokkimisen aiheuttamasta epäsiisteydestä ja terveyshaitasta Mäntän keskustan alueella. Ruokkiminen on edesauttanut poikkeuksellisen suuren naakkaparven muodostumiseen Mäntän keskustan alueelle. Naakkaparvi on aiheuttanut keskustan alueella likaantumista ja rikkonut rakenteita.
Mäntän keskustan alueella tapahtuva lintujen ruokinta maahan aiheuttaa suuren riskin rottien lisääntymiselle, mutta ongelman laajuus (rotta populaation muodostuminen) selviää vasta lumien sulamisen jälkeen. Mäntässä on vuoden 2020 aikana ollut useita rottahavaintoja myös keskustan alueella, jonka vuoksi ennakoivana toimenpiteenä kaikki lintujen ruokinta suoraan maahan on lopetettava.
Sallittu ruokinta
Lintujen ruokintaan tulee olla kiinteistön tai alueen omistajan lupa. Talviaikaan lintujen ruokinta tulee järjestää lintulaudoille tai ruokinta-automaateille siten, että ruoka pysyy kuivana ja puhtaana. Ruokintapaikan alusta tulee puhdistaa säännöllisesti ylijäämäruoasta ja ulosteista. Ruokintaan saa käyttää vain linnuille tarkoitettuja tuotteita esim. siemeniä, pähkinöitä, talipalloja. Linnuille ei tule tarjota ruoantähteitä.
Ruokinnan haasteet
Ruokintapaikan likaisuus lisää merkittävästi lintujen tautivaaraa sekä muita haittoja. Maahan ruokittuna linnut levittävät keskuudessaan mm. salmonellaa. Lisäksi maassa oleva ruoka houkuttelee paikalle myös muita tuhoeläimiä esim. oravia, rottia ja hiiriä. Tämän vuoksi lintuja ei saa ruokkia lainkaan maahan. Ruokinnan houkuttelemat linnut likaavat ulosteillaan pihoja ja rakenteita niin ruokintapaikalla, kuin myös sen lähiympäristössä. Ruokintapaikan läheisyydessä oravat ja rotat voivat pesiä rakennuksiin sekä vaurioittaa rakenteita ja eristeitä. Lisäksi eläinten ulosteiden välityksellä saattaa levitä tauteja aiheuttavia mikrobeja.
Muodostuneiden haittojen korjaaminen
Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimiston terveydensuojelujärjestyksen 7 § sanotaan, että lintujen ruokinta tulee järjestää siten, että vahinkoeläimet eivät pääse ruokintapaikalle.
Ruokintapaikan alusta on pidettävän siistinä ruoasta ja lintujen ulosteista salmonellavaaran vuoksi. Suoraan maahan ei ruokaa saa linnuille heittää. Mikäli ruokinnasta todetaan aiheutuvan haittoja, esimerkiksi haittalintujen tai rottien lisääntymisen muodossa, tulee ruokinta lopettaa.
Kiinteistön omistajan/haltijan on huolehdittava, ettei vahinkoeläimille ole saatavilla ravintoa tai pesimispaikkoja. Jos huoneistossa havaitaan tuhoeläimiä, asiasta on oltava yhteydessä kiinteistön omistajaan tai isännöitsijään. Vastuu haittaeläinten hävittämisestä on ensisijaisesti kiinteistön omistajalla (Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimiston terveydensuojelujärjestys 8 §).
Terveydensuojelujärjestys on luettavissa sivulta: Terveydensuojelujärjestys
Lisätietoja antaa:
Pirjo Kauma
Ympäristöterveystarkastaja
Keurusselän ympäristön- ja terveydensuojelutoimisto
puh. 050 522 6554
pirjo.kauma@keuruu.fi