Kotisivulle

Kuuntele Aikamatka Mäntänvuoreen Erkki Koipijärven lukemana

8.4.2021

Erkki Koipijärvi on kirjoittanut upean kertomuksen Aikamatka Mäntänvuoreen, jossa hän kertoo keräämiään muisteluja Mäntänvuoresta ja Vuorenmajasta. Kaupungin Ulkoiluvuosi yhdessä KMV-lehden kanssa julkaisee kertomuksen tekstiversiona sekä myös kuunneltavana versiona, jonka Erkki itse lukee. 

Aikamatka Mäntänvuoreen kertoo alueen metsistä ja eri vaiheista. Alla lyhyt ote kertomuksen alusta:

”Eletään kesäaamua 1880-luvulla. Paikallisen Pättiniemen tilan naisväki on lehmikarjan aamulypsyllä Mäntänvuoren länsirinteellä. Karjanhoitajat ovat työntäneet tarvittavat maitopystöt ja sangot puupyöräisillä käsikärryillä lypsytarhan veräjälle. Parin aarin laajuista lypsytarhaa ympäröi talon miesväen rakentama riukuaita. Lehmikarja on houkuteltu tarhaan edellisenä iltana rantaniityltä kerätyn mehukkaan ruohon houkuttelemana. Lampaat ja nuorikarja hamuavat luonnonruohoa lähimetsässä, vähäpuustoisessa Mäntänvuoren hakamaassa.”

Jatka tarinaa lukemalla tai kuuntelemalla se alla olevista linkeistä. Kannustamme laittamaan kuunnelman käyntiin kuulokkeista ja lähtemään ulkoilemaan Mäntänvuoren maisemiin tai muualle kauniiseen kaupunkiimme!
 

Kuuntele tästä Aikamatka Mäntänvuoreen

Lue tästä Aikamatka Mäntänvuoreen

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555