Kotisivulle

Kuntalaiskysely: Mäntästä Vilppulan rautatieasemalle ja takaisin bussilla – valitse, minkä junavuoron yhteyteen liityntäliikenne olisi tärkeää!

2.10.2019

Mänttä-Vilppula järjestää 1.1.2020 alkaen liityntäliikennettä Vilppulan rautatieaseman junavuorojen yhteyteen.


Liityntäliikenteen myötä junalle menevät pääsevät linja-autolla Mäntästä rautatieasemalle ja junasta tulevat pääsevät rautatieasemalta Mänttään.

Liityntäliikenne kulkee seuraavaa reittiä: Mustalahti (Runttimäentie 64P) – Hämeentie – Valtatie – Satakunnantie – Mäntäntie – Vilppulan rautatieasema ja takaisin.

Kuntalaiskyselyn tarkoituksena on saada teiltä taidekaupunkilaisilta tieto siitä, mille junavuoroille liityntäliikenne olisi kaikkein tärkeintä. Kyselyn tuloksia käytetään neuvoa-antavana välineenä järjestettävien liityntäliikennevuorojen valinnassa.

Kyselyn aikataulut perustuvat Liikenne- ja viestintäministeriön ja VR:n väliseen sopimukseen kirjattuihin junavuoroihin, joihin on merkitty pääteasemien lähtö- ja saapumisajat. Näin ollen kyselyyn merkitty junan saapumisaika Vilppulan rautatieasemalle on arvio. Junat pysähtyvät seuraavilla asemilla: Tampere, Orivesi, Orivesi keskusta, Juupajoki, Vilppula, Kolho, Haapamäki, Keuruu, Petäjävesi, Jyväskylä.

Kyselyyn voi osallistua seuraavasta linkistä: kuntalaiskysely

Voit myös vastata kyselyn paperiversioon, joita on saatavilla Mänttä-Vilppulan kaupungintalon neuvonnassa (Seppälän puistotie 15, Mänttä) sekä Taidekaupungin Asiointipisteellä (Hallituskatu 23, Mänttä). Paperiversion voi täyttää etukäteen tai vasta paikan päällä. Paperiversion voi ladata tästä.

Kyselyyn voi vastata 2.10.-13.10.2019.

Kuntalaiskysely on nyt suljettu - kiitos kaikille vastanneille! Analysoimme kyselyn tuloksia tällä ja ensi viikolla (viikko 42-43), minkä jälkeen tiedotamme tuloksista. 

Lisätietoja:
Tuulia Rinne, toimistosihteeri, puh. 044 728 8391
Pirkko Papinsaari, kuljetussuunnittelija, puh. 03 4888 753

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555