Kotisivulle

Kulttuuripääkaupunkihaku etenee vauhdilla

2.3.2020

Kulttuuripääkaupunkihaun tiimi on työskennellyt Tampereella kiivaasti kuluvan talven ajan. Viime kuukausien aikana on käyty läpi syksyllä ympäri Pirkanmaata saatua valtavaa ehdotuksien vyöryä kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan. Ehdotusten toteutusedellytysten analyysi ja laajempien ohjelmakokonaisuuksien muodostaminen jatkuvat edelleen.

Ideoiden joukosta hahmottuu selkeästi tamperelaiseen ja pirkanmaalaiseen identiteettiin selkeästi kuuluvia tekijöitä – yhdenvertaisuutta toteuttaen. Myös kansainvälisiä ulottuvuuksia ohjelmaan alkaa selvästi löytyä. Myös mänttävilppulalaisten kulttuuritoimijoiden kehittelemiä ideoita on joukossa runsaasti. Hakemus julkistetaan verkossa kesällä 2020.

Ensimmäisen vaiheen hakemuskirja jätetään 5.5.2020 mennessä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Hakemuksen muotoilu on jo pitkällä ja asiantuntijoita tekstin parissa työskentelee suuri joukko. Tässä vaiheessa tärkeintä on osoittaa selkeästi haun päättäjille, miksi Tampere haluaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.

Valinnan tekevä kansainvälinen arviointipaneeli tutustuu ensin hakemuksiin ja saapuu sitten Suomeen 23.–24.6. haastattelemaan kaikki hakijakaupungit, Tampereen, Oulun ja Savonlinnan. Tuolloin ratkeaa, mitkä kaupungit Suomesta pääsevät haun toiseen vaiheeseen.

Mikäli Tampere ja Pirkanmaa pääsevät jatkoon, muotoilemme toisen, ensimmäistä laajemman ja yksityiskohtaisemman hakemuksen. Toisen hakemuksen jättöpäivä on keväällä 2021. Tuolloin paneeli tulee jälleen Suomeen ja myös vierailee hakijakaupungeissa. Paneeli tekee lopullisen valinnan suomalaisesta kulttuuripääkaupungista vuodelle 2026 keväällä tai kesällä 2021.

Jos lopullinen valinta osuu Tampereeseen ja Pirkanmaahan, varsinainen valmistelutyö pääsee hyväksynnän jälkeen kunnolla vauhtiin. Tuolloin Pirkanmaalla on noin 4,5 vuotta aikaa rakentaa kulttuuripääkaupunkivuosi ohjelmineen.

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555