Kotisivulle

Koronarokotusten ajanvaraus yli 80-vuotiaille on keskeytetty

25.1.2021

Mäntänvuoren Terveyden perjantaina julkaiseman tiedotteen jälkeen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on tiedottanut, että ikäihmisten rokotukset joudutaan keskeyttämään toistaiseksi rokotteiden saatavuusongelmien vuoksi.

Ongelmat johtuvat Pfizerin tehtaan toimitusvaikeuksista. Tilanteen on arvioitu jatkuvan ainakin viikkojen 4-7 ajan. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on arvioinut, että rokotteita riittää kunnissa viikoille 4 ja 5 varatuille ajoille (21.1. mennessä varanneiden osalta). Tähän kuitenkin vaikuttaa myös jo tehtyjen rokotustilausten ajankohdat ja suuruudet sekä meillä vielä perjantaina jatkunut ajanvaraus, jonka vuoksi kaikille jo ajan saaneille emme pysty tässä vaiheessa rokotetta tarjoamaan.

Ennen ajanvarauksen aukeamista meillä ei vielä ollut tietoa, että rokotteiden saatavuudessa tulisi olemaan tässä vaiheessa ongelmaa, jonka vuoksi rokotuspäiviä ehdittiin lisätä myös alkuviikkoon rokotusaikataulun nopeuttamiseksi. Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä kaikkiin niihin asiakkaisiin, joiden rokotusajan joudumme tässä yhteydessä perumaan rokotteiden riittämättömyyden ja rokotteiden saapumisajankohdan vuoksi. Peruutettujen aikojen osalta asiakkaiden tiedot säilytetään ja heille tarjotaan rokotusaikaa heti, kun rokotuksia pystytään taas jatkamaan.

Olemme hyvin pahoillamme tilanteen aiheuttamasta ylimääräisestä vaivasta!

 

Lisätietoja:
Sanna Mäki
Johtava lääkäri
Mäntänvuoren Terveys Oy
sanna.maki@pihlajalinna.fi
044 466 3370

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555