Kotisivulle

Kaupunginjohtajan blogi: Kaupunki antaa poikkeusolojen aikana kaiken mahdollisen tuen

28.4.2020

Olemme eläneet poikkeuksellisissa oloissa jo kuudetta viikkoa. Koulutyöskentely kuten monella myös työt ovat tapahtuneet etänä ja kaikki toiminnot on keskitetty koteihin.

Eristäytyminen on tuonut mukanaan monenlaisia haasteita ja lisännyt myös yksinäisyyttä, sillä monelle tämä tarkoittaa erillä oloa tärkeistä lähimmäisistämme. Yhteiskunnan sulkeutuminen on tarkoittanut monelle yritykselle vaikeita aikoja, millä on väistämättä ollut vaikutuksensa myös kotitalouksiin. Meillä kaupungillakin olemme käyneet koronan vuoksi yhteistoimintaneuvotteluita, jotka kuitenkin pyrimme toteuttamaan ilman irtisanomisia lomautusten ja työaikajärjestelyiden kautta. Monet työntekijät ovat joutuneet myös joustamaan ja siirtymään omista tutuista työtehtävistä toisiin esimerkiksi lisäresurssiksi terveydenhuollon tarpeisiin.

Meillä Mänttä-Vilppulassa tilanne on ollut vielä ainakin toistaiseksi rauhallinen. Meillä koronaepidemiaan varautumiseen on käytetty yhdessä Terveydenhuollon palveluntuottajan kanssa paljon aikaa ja resurssia ja siten meidän kaupunkilaisten hyvä hoito on tällä hetkellä turvattu. Myös kiireettömiinkin vaivoihin saa apua. Kaikkia terveyshuolia kokevia haluan rohkaista ottamaan yhteyttä kaupunkimme terveyspalveluihin. Tärkeää on ensin soittaa terveyskeskukseen ennen saapumista ohjeistuksen mukaisesti. Kaupungin nettisivuilta löytyy tietoa ja ohjeita terveydenhuoltoon hakeutumisesta niitä tarvitseville.

Mänttä-Vilppula tunnetaan Taidekaupunkina, jossa erilaiset tapahtumat, kulttuuri- ja matkailukohteet ovat yksi vahvimpia elinvoimatekijöitämme. Koska kokoontumiset ja joukkotapahtumat on kielletty pitkälle kesään, koronatoimenpiteet koskettavat erityisen voimakkaasti juuri näitä yrityksiämme. Mänttä-Vilppulan kaupunki ja MW-Kehitys toteuttivat kyselyn kulttuuri- ja matkailutoimijoiden tilanteesta koronavirusepidemian alla. Kaikki kyselyyn osallistuneet toimijat ovat joutuneet siirtämään tai miettimään tapahtumansa kohtaloa. Osa on jo tehnyt siirtopäätöksen ensi vuoteen, kuten Mäntän kuvataideviikot ja kaupunkimme uusi kuorotapahtuma. Isompien tapahtumien ohella myös yhdistysten kevät- ja kesäkonsertit jäävät toteuttamatta. Peruutuksilla on suuri vaikutus niin isompien kuin pienempienkin toimijoiden talouteen, esimerkiksi matkailuyrityksissä kesän sesonki on tuonut liikevaihdosta jopa 50–70 prosenttia. Kaupunkikonserni pyrkii osaltaan seisomaan toimijoiden tukena ja kartoittamaan erilaisia tukitoimenpiteitä. Muutoinkin pyrimme tekemään vallitsevassa tilanteessa kaikkemme, että niin yrityksillämme kuin asukkaillamme on saatavilla kaupungin puolelta kaikki mahdollinen tuki. Tällä hetkellä valmistelemme ja toimeenpanemme yksinyrittäjille tukia yhteistyössä kehitysyhtiömme kanssa. Myös alueellamme toimiva maaseudun kehittämisyhdistys Leader PoKo auttaa uuden hankkeensa avulla yrityksiämme löytämään haastavassa tilanteessa uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia.

Nyt jos koskaan on tärkeää tukea paikallisia palvelu- ja muita yrityksiä selviämään tämän haastavan ajan yli. Me kaikki toivomme, että palveluita ja niitä tarjoavia yrityksiä on tarjolla poikkeusolojen päättymisen jälkeenkin. Niin kuin olen useasti pyrkinyt tuomaan esiin, paikallisten yritysten menestyminen on suoraan verrannollinen kaupungin ja sen asukkaiden menestymiseen ja hyvinvointiin. Tämän vuoksi paikallisuus on tässä haastavassa tilanteessa erityisen tärkeää.

Olemme kaupungin verkkosivustolle koonneet paikallisia yrityksiä, jotka tarjoavat poikkeusolojen palveluita. Henkilökohtaista palvelua on saatavilla ajanvarauksella muiden muassa vaateliikkeistä ja kirjakaupasta. Kuten ennen poikkeusolojakin, hierojilta ja parturi-kampaamosta saa edelleenkin aikoja ajanvarauksella. Haastankin meidät kaikki omien mahdollisuuksien mukaan ostamaan paikallisista yrityksistä ja käyttämään niiden palveluita.

Verkkosivuille on koottu myös muita tärkeitä korona-ajan puhelinnumeroita. Oli kyse sitten keskusteluntarpeesta tai käytännön kysymyksistä, meille on tärkeää tarjota apua kaupunkilaisten tarpeisiin. Sivuilta löydät myös monenlaista mukavaa puuhaa, jota voit harrastaa kotona yksin tai yhdessä koko perheen kanssa. Haastavissa olosuhteissa myös itsestä huolehtimisella on yhä suurempi merkitys. Kun pidät itsestäsi hyvää huolta, jaksat paremmin antaa tukeasi myös muille. 

Nyt on tärkeää viettää aikaa myös raikkaassa ulkoilmassa. Kevät on kovaa vauhtia tulossa ja aurinkoisia päiviä alkaa talven jälkeen ja koronan keskellä olemaan yhä enenemissä määrin. Meillä Taidekaupungissa on paljon puhdasta ja kaunista luontoa, jossa voi liikkua turvallisesti. Metsässä kävely ja nyt jäiden lähdettyä veneily ja kalastus on ulkoilua mitä itse Mänttä-Vilppulan luonnossa harrastan. Olen ilahtuneena seurannut, miten aktiivisesti kaupunkilaiset ovat jakaneet omia harrastuksiaan Facebookissa Taidekaupunki liikkuu -ryhmässä. Juuri tällaista yhteisöllisyyttä ja arjen piristäviä tervehdysviestejä tarvitsemme nyt kaikki!

Markus Auvinen
Kaupunginjohtaja

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555