Iso-Tarjanneveden melontareitistön esiselvityshanke - Kysely vesistön käyttäjille
14.12.2022
Iso-Tarjannevesi käsittää Ruoveden Murolekosken pohjoispuolella sijaitsevan vesistöalueen, ulottuen Mänttä-Vilppulan Vilppulankoskeen ja Virtain Herraskoskeen.
Tämä kysely toteutetaan osana Iso-Tarjanneveden melontareitistön esiselvityshanketta, jossa ovat mukana Ruoveden kunta sekä Mänttä-Vilppulan ja Virtain kaupungit. Kyselyyn toivotaan vastauksia kaikilta vesistön käyttäjiltä, vesistöä toiminnassaan hyödyntäviltä yrityksiltä ja yhdistyksiltä sekä muilta aiheesta kiinnostuneilta. Kysely on avoinna 31.12.2022 saakka.
Esiselvityshankkeen tavoitteena on tehostaa Iso-Tarjanneveden käyttöä virkistys- ja matkailutoimintaan. Alueelle suunnitellaan ja kehitetään melontareitistöä siten, että se palvelisi erityisesti paikallisia matkailuyrittäjiä, melonta- ja purjehdusseuroja ja yhdistyksiä sekä synnyttäisi yhteistyötä melontareitistön ympärillä. Alueelle voidaan suunnitella eri pituisia reittiehdotuksia niin kokeneille melojille ja vesilläliikkujille kuin harrastelijoillekin. Tavoitteena on myös keskittää rantautumispaikat siten, että pystytään minimoimaan rantautumisen tuomat haitat luonnolle ja vesistölle.
Hanke on saanut Poko ry:n rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
Linkki kyselyyn: Iso-Tarjanneveden melontareitistön esiselvityshanke (zef.fi)