Harrastustoiminnan rajoitukset jatkuvat 8.2. asti ja koronarokotukset ovat käynnissä
21.1.2021
Mänttä-Vilppulan kaupungissa on käynnissä koronatartuntaketju. Voimassa olevat rajoitukset ja linjaukset on syytä ottaa tosissaan, jotta tilanne rauhoittuisi ja turvallisuus säilyisi.
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että voimassa olevia harrastustoiminnan rajoituksia jatketaan 8. helmikuuta asti. Mänttä-Vilppulassa nämä rajoitukset ja muut aiemmin annetut linjaukset ovat kaikki edelleen voimassa.
Lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoituksiin tarkennuksia
Aiemmin linjattuihin lasten ja nuorten harrastustoiminnan suosituksiin on tullut tarkennuksia. Mänttä-Vilppulassa alle 20-vuotiaat lapset ja nuoret voivat osallistua ohjattuun harrastustoimintaan myös sisätiloissa. Kilpailu- ja ottelutapahtumat ovat kuitenkin kielletty sisäliikuntatiloissa, ellei kyse ole ammattilaisurheilusta.
Kilpailutapahtumia voidaan järjestää ulkotiloissa, kun turvallisuussuunnitelma on tehty. Kilpailutoiminnassa ei voi olla paikalla yleisöä Aluehallintoviraston asettaman maksimissaan 10 hengen kokoontumisrajoituksen vuoksi.
Yleisötapahtumia ei voi kokoontumisrajoitusten mukaisesti järjestää edes ulkona. Aikuisten sisällä tapahtuvaa harrastustoimintaa ei toistaiseksi suositella. Harrastustoiminnan rajoitukset ovat voimassa 8. helmikuuta asti.
Lue tarkemmin Pirkanmaan koronavirustilanteesta ja suosituksista
Koronarokotukset ovat käynnissä Mänttä-Vilppulassa
Koronarokotukset alkoivat Mänttä-Vilppulassa viime viikon tiistaina 12.1. Ensimmäisenä rokotettiin osa kiirevastaanoton, koronanäytteenoton ja tehostetun palveluasumisyksikön Sarapihan henkilökunnasta sekä kaikki yksikön asukkaat. Tällä viikolla rokotuksia on jatkettu muissa asumispalveluyksiköissä.
Seuraavan ryhmän eli yli 80-vuotiaiden rokotukset käynnistyvät torstaina 28. tammikuuta Vilppulan terveysasemalla. Mänttään Länsi-Koskelan koululle avautuu rokotuspiste 1. helmikuuta ja samana päivänä myös Juupajoelle. Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen asukkaat voivat varata rokotusajan 21. tammikuuta lähtien numerosta 050 375 6505. Numero vastaa ma-to klo 8:30-15:30 ja pe klo 8:30-14:15, ja se on tarkoitettu vain koronarokoteajanvaraukseen. Toivomme, että ajanvaraukseen soitetaan tässä vaiheessa vain yli 80-vuotiaiden koronarokotukseen liittyvissä ajanvarausasioissa. Linjalla voi olla alkuun ruuhkaa, joten toivomme kärsivällisyyttä.
Rokotusten etenemisestä tiedotetaan selkeästi eri kanavissa kuten paikallislehdessä ja nettisivuilla. Rokotteet ovat kaikille maksuttomia.
Lisätietoja:
Tarja Marjamäki
hallintoylilääkäri
tarja.marjamaki@taidekaupunki.fi
044 728 8764
Pirkko Lindström
vs. kaupunginjohtaja
pirkko.lindstrom@taidekaupunki.fi
040 185 1275