Vierivä kivi ei sammaloidu
5.9.2019
Sanotaan, ettei vierivä kivi sammaloidu. Myös kaupungin organisaatio haluaa pysyä liikkeessä ja ajan hermolla. Kaupunginvaltuusto hyväksyi organisaatiomuutoksen 19.8.2019 § 57. Muutoksessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että haluamme uudistaa ja luoda organisaatiomme nahkaa tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.
Haluamme pystyä vastaamaan alati muuttuvan toimintaympäristömme haasteisiin. Tähän työhön johtoryhmä halusi osallistaa kaikki mukaan, siksi pyysimme lausuntoja laajalti. Ja koska itse työskentelemme kaikki kaupungin organisaatiossa, tärkeimpinä pidimme lausuntoja kaupungin omilta työntekijöiltä ja Teidän mielipiteillänne olikin suuri vaikutus lopputulokseen. Ymmärrettävästi organisaatiomuutos aiheuttaa vielä paikoin epätietoisuutta, mutta tulemme tukemaan esimiehiä ja henkilöstöä muutoksen läpiviennissä kaikin tavoin loppuvuoden aikana.
Uutta organisaatiota ollaan paraikaa viemässä ja rakentamassa taloudenohjausjärjestelmään. Tämä on iso ja vaikeahkokin työ. Tästä syystä syksyn talousarvioprosessi venähtääkin aikataulullisesti hieman eteenpäin, mutta tarkoitus on edelleen saada talousarvio valmisteltua valmiiksi marraskuun valtuuston kokoukseen.
Kulttuuripääkaupunkihaku 2026 Tampereen kaupungin ja muiden Pirkanmaan kuntien kanssa etenee. Kesäkuussa pidettiin ensimmäinen ECoC -neuvottelukunnan kokous Tampereen pormestarin Lauri Lylyn vetämänä.
Kokoukseen oli kutsuttu osallistujia ja vaikuttajia laaja-alaisesti eri yhteiskunnan osa-alueilta mm. elinkeinoelämän, yliopistojen, seurakunnan, taiteen- ja kulttuurin saralta. Neuvottelukuntien jäsenien tehtävänä on toimia hankkeen "kulttuurilähettiläinä". Heidän tehtävänsä on siis edistää ja vaikuttaa positiivisesti haun menestymiseen omissa sidosryhmissään. Allekirjoittanut on pääkuntakumppanin ominaisuudessa kutsuttu neuvottelukunnan varapuheenjohtajaksi. Tunnelma haun ympärillä oli ja on Pirkanmaalla todella innostunut ja uskomme yhdessä mahdollisuuksiimme haussa menestymisen suhteen.
Useasti kysytään mitä lisäarvoa kulttuuripääkaupunkihanke voi tuoda meille. Kiteytettynä se omasta mielestäni auttaa rakentamaan omaa Taidekaupunki-brändiämme ja tuo meille kansallista kuin kansainvälistä näkyvyyttä ja tunnettuutta. Haku tukee myös kuntalaisten osallistumista ja rakentaa yhteisöllisyyttä sekä ylpeyttä omaa asuinpaikkakuntaamme kohtaan.
Haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa alkusyksyäja työniloa tuleviin yhteisiin haasteisiimme!
Markus Auvinen
kaupunginjohtaja