Tilinpäätöksen valmistelu loppusuoralla
8.3.2019
Alkuvuosi on startannut vauhdilla, tilinpäätöksen valmistelu on kiihkeimmillään ja kohta loppusuoralla. Monenlaisia hankkeitakin on vireillä. Yksi Taidekaupungin merkittävistä hankkeista, kulttuuripääkaupunkiohjelman valmistelutyö Tampereen pääkuntakumppanina on myös lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle.
Kulttuuripääkaupunkihankkeen ohjausryhmä on kokoontunut Tampereella jo kaksi kertaa. Taidekaupunkia ohjausryhmässä edustavat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Marika Ala-Herttuala sekä allekirjoittanut. Edessämme on erittäin mielenkiintoinen yhteistyöhanke ja ensimmäisten kokemuksien perusteella voi todeta, että yhteistyö Tampereen kanssa tuntuu hyvältä ja luontevalta. Myös se on tullut selväksi, että Tampereen edustajat arvostavat Taidekaupunkiamme ja näkevät sen merkityksen ja arvon yhteishankkeessamme. Mukana hankkeessa on lisäksi monia muita Pirkanmaan kuntia. Tällä hetkellä hankkeeseen ollaan rekrytoimassa Mänttä-Vilppulan toimesta tuotantokoordinaattoria, joka tulee aloittamaan työnsä maaliskuussa.
Tänä keväänä harjoitetaan taas demokratiaa konkreettisella tasolla kun olemme valmistautumassa kevään vaalikoitoksiin. Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuussa ja tämän jälkeen ovat vuorossa EU-vaalit toukokuussa. Vaalit tuovatkin aina kaupungintalolle pientä extravipinää muodossa jos toisessa.