Asuntotoimisto
Koskelantalojen asuntotoimisto sijaitsee usean toimijan yhteisessä Taidekaupungin Asiointipisteessä osoitteessa Hallituskatu 23, Mänttä. Saman katon alta saa myös Kelan, Veron, maistraatin, TE-keskuksen ja kaupungin matkailuinfon palvelut. Asuntotoimistossa voi asioida ajanvarauksella. Asuntoasioita voi hoitaa myös puhelimitse tai sähköpostilla. Sähköisen asuntohakemuksen voi tehdä mihin aikaan tahansa.
Asunnonhaku
Taidekaupungin asiointipisteellä oleva asuntotoimisto palvelee asiakkaita maanantaista perjantaihin, klo 9-12 ja 13-15. Vuokrasopimuksen tekoa varten tulee varata aika. Käyntiajan toimistoon voi varata soittamalla puhelinnumeroon 044 776 4083 tai tiedustelemalla sähköpostitse. Sähköpostia tai sähköisen asuntohakemuksen voi toimistoon lähettää milloin itselle parhaiten sopii.
Koskelantalojen hallinnon toimipiste on kaupungintalolla, toimitusjohtajan ja teknisen isännöitsijän tavoittaa kaupungintalon kolmannesta kerroksesta, osoitteesta Seppälän puistotie 15, Mänttä.
Saunavuorot ja pesutuvat
Vuokratalojen asukkaat pääsevät saunomaan varatuilla saunavuoroillaan. Saunaan saa mennä vain terveenä. Oman vuoron päätteeksi on huolehdittava, että saunatilat ovat siistit seuraavaa saunojaa varten. Lenkkisaunojen lämmittäminen on lopetettu kokonaan säästösyistä.
Vuokratalojen kuivaushuoneet ja pesutuvat ovat asukkaiden käytössä. Pesukoneesta ja pyykkituvasta on jokaisen käyttäjän siivottava jälkensä huolellisesti ja pyykit haettava pois naruilta pyykin kuivuttua. Noudattamalla siisteyttä pyykkitupa on seuraavalle käyttäjälle valmis.
Kiinteistöjen huoltotyöt
arkisin 8.00 -15.30, myös ovien avaukset:
Huoltoasentajat
Mänttä Juha Ahola
050 475 1561
Vilppula Tapio Peltomaa
050 475 0736
Muina aikoina vain kiireelliset työt
Päivystys ja ovien avaus:
044 774 9007
Ovenavausmaksut:
Arkisin klo 07.00 - 16.00 45,00 €
Arkisin klo 16.00 - 22.00 80,00 €
Arkisin klo 22.00 - 07.00 110,00 €
Viikonloppuisin 110,00 €
ASUNTOTOIMISTO
Taidekaupunki Asiointipiste
Hallituskatu 23, Mänttä
Puhelinnumero: 044 776 4083
ajanvaraus joka arkipäivä, ma-pe
9.00 - 12.00 ja
13.00 - 15.00
Kesäperjantait suljettu
sähköposti: koskelantalot(at)taidekaupunki.fi
Postiosoite:
PL 69 (laskutus: PL 71)
35801 MÄNTTÄ
------------------------------------------
Eija Kallio
toimitusjohtaja
050 558 0235
Seppälän puistotie 15, Mänttä
Anu Hakala
tekninen isännöitsijä
050 526 9235
Seppälän puistotie 15, Mänttä
Huoneistojen tarkastukset:
tekninen isännöitsijä Anu Hakala
050 526 9235
varalla:
Mänttä Juha Ahola
puh. 050 475 1561
Vilppula Tapio Peltomaa
puh. 050 475 0736