Oma ja vieras pääoma
Kun yrittäjä sijoittaa liiketoimintaansa omaa rahaa tai muuta rahanarvoista omaisuutta, kutsutaan sitä omaksi pääomaksi. Vieras pääoma on pääasiallisesti lainaa.
Oma pääoma
Oma pääoma voi olla myös muuta kuin rahaa eli koneita tai laitteita. Silloin sitä kutsutaan apportiksi. Apportti voi olla vain omaisuutta, jolla on yhtiölle taloudellista arvoa. Työsuoritusta koskeva sitoumus ei kuitenkaan voi olla apporttina.
Useimmiten liiketoimintaan kohdistuu ensin kustannuksia ja tulot tulevat viiveellä. Näin ollen omaksi pääomaksi tarvitaan ehdottomasti myös rahaa kattamaan mahdolliset kulut. Pelkällä apportilla liikkeelle lähteminen voi olla haastavaa.
Vieras pääoma
Lainarahoitusta myöntävät pankit sekä valtion omistama erityisluottolaitos Finnvera (linkki avautuu uudessa välilehdessä). Rahoitusapua ovat myös erilaiset leasing-rahoitukset, luotolliset käyttötilit ja luottokortit.
Pääomasijoittajat ovat erillisiä pääomasijoitusyhtiöitä tai bisnesenkeleitä, jotka sijoittavat kohdeyritykseen rahaa omistusosuutta vastaan.
Yritykseen voivat sijoittaa myös yrittäjän perheenjäsenet, ystävät tai tutut - oikeastaan kuka tahansa henkilö tai yritys / yhteisö. Tällöin he ovat myös yrityksen osaomistajia ja saavat myös omistusosuuden yritykseen (kysymyksessä on tällöin osakeyhtiöstä). Yritykselle voi lainata rahaa myös ilman omistuksellisuutta.
Ajankohtaista
- Julkaistu 8.3.2023Kuntalaiskysely uimahallin käytöstä
- Julkaistu 16.2.2023Vuoden ensimmäiset yritysaamukahvit 16.2.2023
- Julkaistu 9.2.2023Visittaidekaupunki -verkkosivun yrittäjäverkosto kasvaa
- Julkaistu 26.1.2023Metallialan työvoimatilaisuudessa löytyi monia väyliä työvoiman hankkimiseen
- Julkaistu 12.1.2023Visittaidekaupunki.fi -verkkosivun ensimmäinen vuosi