Kotisivulle

Visittaidekaupunki.fi -sivuston kesä 2023

10.10.2023

Visittaidekaupunki.fi -sivusto on alueen yrittäjille ja toimijoille rakennettu markkinointi- ja myyntialusta, jota MW-Kehitys Oy päivittää ja kehittää säännöllisesti. Sivusto kasvattaa palveluyritysten näkyvyyttä alueella ja kehittää näin alueen palveluyrittäjien liiketoimintaa.

 

Visittaidekaupunki.fi -verkkosivuston kävijämäärät ovat olleet tasaisessa kasvussa koko vuoden, ja touko-elokuun aikana kävijöitä on ollut yhteensä lähes 19 000! (Viime kesän kävijämäärä oli hieman yli 11 000.) Näistä kävijöistä noin kolmasosa siirtyi eteenpäin yritysten verkkosivuille, someen tai verkkokauppoihin! Yksi kävijä katsoi keskimäärin kuutta sivua ja vietti aikaa sivustolla melkein kolme minuuttia!

Visittaidekaupunki.fi -sivuston Facebookin seuraajamäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Sivuston Instagramiin on touko-elokuun aikana tullut 272 uutta seuraajaa! Instagramissa hääri kesän aikana somevastaavana Janita Lahtinen. Sivuston sosiaalisen median kanavien postaukset ovat saaneet tavoitettua paljon ihmisiä.

Kesä-elokuun aikana tehtiin Googlen maksettu mainoskampanja, jonka tarkoituksena oli houkutella kävijöitä Visittaidekaupunki.fi –sivustolle ja sitä kautta myös Mänttä-Vilppulaan. Kesän kampanjalla mainosten näyttökertoja oli yhteensä noin 46 180 ja klikkauksia 3 224, mikä oli määrältään hyvä kampanjan kestoon ja budjettiin verraten.

Mänttä-Vilppulan kaupungin kulttuuri- ja matkailupalvelut toteuttivat maksullista somemarkkinointia Visittaidekaupunki.fi -sivuston sosiaalisen median kanavissa touko-elokuun aikana. Markkinointia tehtiin kesän eri tapahtumista sekä muista aiheista ja tarkoituksena oli houkutella vierailijoita Mänttä-Vilppulaan sekä Visittaidekaupunki.fi –sivustolle. Mainokset tavoittivat paljon ihmisiä ja saivat paljon näyttökertoja.

Sivustolta löytyy tällä hetkellä jo 181 yrityksen ja toimijan tiedot eri toimialoilta. Sivustolle mukaan lähteminen on yrittäjille ja toimijoille maksutonta ja onnistuu täyttämällä lomakkeen Visittaidekaupunki.fi -verkkosivustolla.

Visittaidekaupunki.fi -verkkosivustolta ja kampanjoista kerääntyvää dataa jaetaan säännöllisesti verkkosivustolla mukana oleville yrityksille.

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
(Huomaa uusi käyntiosoite 31.7. alkaen)

Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555