Vielä on kolme viikkoa aikaa hakea kustannustukea!
2.6.2021
Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästä koronaviruksen vuoksi ja joilla on siitä syystä vaikeuksia selvitä vaikeasti sopeutettavista tukikauteen kohdistuvista palkka- ja muista kuluista.
Kustannustuen kolmannella kierroksella ehtoja on muutettu siten, että tukia voidaan myöntää entistä joustavammin erityisesti pienyrittäjille ja yksinyrittäjille. Tuen vertailuajankohta on 1.11.2020-28.2.2021. Yritykset voivat hakea kustannustukea toimialasta riippumatta. Tuen hakeminen edellyttää Y-tunnusta. Tuen hakeminen tapahtuu Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta.
Kustannustuki III. hakukierros päättyy kolmen viikon päästä eli 23.6.2021. Hakemusten käsittelyaika on tällä hetkellä 21-45 vrk.
Lue lisää tuesta, tuen ehdoista ja hakuohjeista Valtiokonttorin sivuilta. Linkki aukeaa uudessa välilehdessä. Sivuilta löytyy myös Usein kysyttyä -osio sekä linkki Näin haet kustannustukea -webinaariin. Linkki aukeaa uudessa välilehdessä.