Millaista on olla töissä taidekaupungissa?

24.5.2019

MW-Kehityksessä projektiassistenttina työskentelevä Jenni Toivola on kevään mittaan työstänyt Töissä Taidekaupungissa -kirjaa. Kirja on toteutettu yhteistyössä siinä mukana olevien yritysten kanssa.

MW-Kehitys on toteuttanut kirjan, joka vie lukijansa kierrokselle mänttävilppulalaisiin yrityksiin niissä työskentelevien ihmisten opastuksella. Ensimmäinen Töissä Taidekaupungissa -kirja on 15 työnantajan yhteisesiintyminen paikallisen työssäkäynnin puolesta. Kaupungin kehittämisyhtiön tuottama kirja on uusi ja luova askel kohti tutumpia oman kaupungin työmarkkinoita. Kirjan toimituksesta on vastannut MW-Kehityksessä projektiassistenttina työskentelevä Jenni Toivola. Kirja on toteutettu yhteistyössä siinä mukana olevien yritysten kanssa.

Töissä Taidekaupungissa -kirja on jaettu kaikille Mäntän seudun koulutuskeskuksessa ja Mäntän lukiossa opiskeleville, sekä Koskelan yläkoulun ja Vilppulan yhteiskoulun oppilaille. Kirja esittelee heille yrityksiä työssäkäynnin näkökulmasta. Lukijalle avataan työtehtävien kirjoa, kerrotaan työnantajista sekä myös siitä, millainen koulutus hakijalla kuhunkin työhön tulee olla. Kirjan tarkoituksena on ennen kaikkea inspiroida työllistymään Mänttä-Vilppulassa.

-Teoksen tarkoituksena on osoittaa nuorille, että Taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa on todella paljon erilaisia mahdollisuuksia tehdä työtä ja luoda uraa, kertoo Jenni Toivola.

Toimitusjohtaja Otto Huttunen pyöritteli Töissä Taidekaupungissa -kirjan ideaa jo jonkin aikaa mielessään ennen toteutukseen ryhtymistä. Teoksen taustalla on kansainvälisen yhteistyön myötä syntynyt idea.
- Ajatus teoksen toteuttamisesta syntyi vierailulla Simmernin kaupungissa Saksassa, jossa paikallinen kehitysyhtiö Regionalrat Wirtschaft Rheiin Hunsrück on julkaissut vastaavanlaisen Wildwuchs -teoksen. Me MW-Kehityksessä jalostimme ajatusta Suomeen ja Mänttä-Vilppulaan sopivaksi, kertoo Otto Huttunen.

Huttusen mukaan voidaan sanoa, että Töissä Taidekaupungissa -kirja on kahden alueidensa menestystä pohtivan kehittämisyhtiön, sekä tuoreiden ystävyyskaupunkien Mänttä-Vilppulan ja Simmernin, yhteistyön tulos.

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555