Kotisivulle

Teemu Kivinen aloittanut kiinteistömestarina MW-Kehityksellä

9.9.2022

MW-Kehitys Oy on saanut uutta vahvistusta tiimiinsä, kun kiinteistömestarina on 1.9. alkaen on aloittanut vilppulalainen rakennusalan asiantuntija Teemu Kivinen.

 

Teemu tuo MW-Kehityksen tiimiin rautaista osaamista rakennusalalta. Hän on työskennellyt aikaisemmin insinööritoimistossa sekä kolmen kunnan rakennustarkastajana (Mänttä-Vilppula, Keuruu ja Jämsä), yhteensä yli 10 vuoden ajan. Tämän lisäksi Teemu on pyörittänyt omaa yritystoimintaa vuodesta 2009 lähtien.

Kiinteistömestarina Teemun työtehtäviin kuuluu alueen yritysten palveleminen toimitiloihin liittyvissä asioissa sekä Yrken omistamien kiinteistöjen kunnossapito ja kehittäminen yritysten tarpeiden mukaiseksi. Teemu toivoo myös, että tulevaisuudessa hänen työnkuvaansa kuuluisi myös uusien rakennusten rakennuttamista.

Teemu on kotoisin Vilppulasta, ja viettää vapaa-aikaansa perheen ja koirien kanssa touhuten, kesällä erityisesti mökkeillen ja veneillen. Teemu toimii Mäntän nuorisosirkuksen ohjaajana ja myös lapset harrastavat sirkusta, joten se on koko perheen yhteinen harrastus. Teemu tykkää myös vapaa-ajallaan puuhastella erilaisten rakennushankkeiden parissa, joten hänellä on jatkuvasi joku oma projekti meneillään.

Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos yritykselläsi on toimitilatarpeita Taidekaupungissa!

 

Yhteystiedot

Teemu Kivinen

kiinteistömestari

puh. 050 300 1261

teemu.kivinen@taidekaupunki.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555