Suomen ensimmäisen Airpark-alueen kaava vahvistui

30.8.2018

Sassin asemakaava ja asemakaavan muutos sai lainvoiman 9. elokuuta. Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan kesäkuun kokouksessa, eikä Hallinto-oikeuteen tullut kaavan valitusaikana yhtään valitusta.

- Käytännössä tämä tarkoittaa, että Sassin kehitystyössä iso kaavoitusurakka on saatu päätökseen ja suunnitelmaa on mahdollista lähteä toden teolla toteuttamaan muun muassa alueen koulutuksen, lentotoiminnan ja liiketoimintojen kehittämiseksi, iloitsevat kaavoituspäällikkö Riina Jorasmaa ja MW-Kehityksen toimitusjohtaja Otto Huttunen.

Kaavateknisessä mielessä seuraavana ovat vuorossa tonttijaot ja lohkomistoimitukset. Nämä toimenpiteet nivoutuvat yhteen muun suunnittelutyön kanssa. Parhaillaan hiotaan vielä isoa visiota, joka suunnittelun edetessä palastellaan edelleen pienempiin osiin.

- Hiomme strategiaa ja kartoitamme minkälaisin hankkein eri toimenpiteitä voidaan lähteä rakentamaan. Kaupunki ei toteuta tai myy mitään ilman liiketoimintakontakteja, toteaa Otto Huttunen.

Seuraavassa vaiheessa neuvotteluja ja suunnittelutyötä jatketaan yhteistyössä eri tahojen kanssa.

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ

Vaihde
+358 (0)3 488 811


Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Matkailuinfo
Asiointipiste, Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555