Elinkeinot
Elinkeinoelämän uutisia
- Paperplast Oy:n Sami Kouvonen: Toimivat yritykset ovat kaupungille elinehto. (29.10.2015)-Yhteiskuntaan ei tule rahaa mistään muualta kuin yrityselämästä, toteaa Sami Kouvonen.
Tämä tarkoittaa sitä, että ilman yrityksiä ja niiden tarjoamia työpaikkoja ei saada kaupungin toiminnan kannalta tärkeitä verotuloja. - Kehitysjohtaja Pasi Mäkinen: Kohti onnistumisia (29.10.2015)Yrityksen menestyminen ei tapahdu sattumalta. Sen takana on yleensä suuri määrä järjestelmällistä työtä - onnistumisia pienemmissä ja suuremmissa asioissa.
- Uutiskirje lokakuu 2015 (23.10.2015)Lokakuun uutiskirjeessä vierailemme Alihankintamessuilla sekä yrittäjien aamukahvitilaisuudessa. Kurkistamme myös miten Mäntän keskustan kehittämistyö etenee. Vuoden 2016 matkailukautta varten teroitellaan kynsiä entistäkin terävämmiksi: kaupungin matkailustrategian työstäminen on aloitettu.
Muita asioita: - Lokakuun aamukahvit Vilpun Vintillä (8.10.2015)Tervetuloa kahvittelemaan Vilpun Vintille torstaina 15.10. klo 8.30.
- Erityisryhmien vesistöohjaajan koulutus alkaa Mäntässä (18.9.2015)
- Syyskuun aamukahvit juodaan 10.9. Pumppumestarissa (31.8.2015)
- Elokuun uutiskirje 2015 (26.8.2015)Elokuun uutiskirje nostaa esiin yritysten kansainvälistymishaasteet; MW-Kehitys tekee yhteistyötä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa ja kartoittaa alueen yritysten tarvetta kansainväliselle osaajalle. Syksyn mittaan teollisuudenalan messuja on luvassa niin kotimaassa kuin Ruotsissakin. Myös Keurusselän Nuorkauppakamari saa kirjeessä äänensä kuuluviin: etsinnässä on muun muassa Suomen innovatiivisin maaseudun kehittäjä.
- Yritystoiminnan peruskurssi alkaa 14.9. (21.8.2015)Saskyn aikuiskoulutusosasto järjestää Sinustako yrittäjä -koulutuksen Keuruulla. Koulutuksessa annetaan tärkeitä eväitä yritystoimintaa suunnitteleville.
- MW-Kehityksen kumppanuussivu KMV-lehdessä 20.8.2015 (20.8.2015)Kumppanuussivumme teemana 20.8.2015 on matkailu.
- Paikallista huippuosaamista esitellään Alihankintamessuilla (11.8.2015)MW-Kehitys on koonnut yhteen alueen teollisuusyrityksiä esittelemään osaamistaan alihankintamessuilla syyskuussa.
- Oletko Sinä Suomen innovatiivisin maaseudun kehittäjä? (8.7.2015)Maaseudun tulevaisuuden tekijä 2015 -kilpailussa on haussa Suomen innovatiivisin maaseudun kehittäjä. Kilpailun tarkoituksena on osoittaa, että Suomen taloudellisen nousun eväitä löytyy maaseudulta.
- Metallien 3D-tulostuksen avoin konferenssi Tampereella (17.6.2015)Metallien 3D-tulostuksen avoin konferenssi järjestetään yrityksille, tutkijoille, oppilaitoksille ja aiheesta kiinnostuneille 28.10.2015.
- Kesäkuun uutiskirje 2015 (15.6.2015)Kesäkuun uutiskirje kannattaa lukea huolella, sillä siinä on mielenkiintoista asiaa markkinoinnista, sen kehittämisestä ja sosiaalisen median hyödyntämisestä. Lisää some-ohjeita voit tulla ammentamaan tulevaan koulutukseen. Kirjeessä päästään vierailemaan myös tuplasynttäreillä.
- Kartoitamme tarvetta Incoterms 2010 -koulutukselle (12.5.2015)
- Toukokuun aamukahvit Myllyrannassa 21.5. (7.5.2015)
- Tampere Guitar Festival levittäytyy Mänttään - Holy Guitar soi Serlachius-museo Göstassa (4.5.2015)
- 3D-tulostuspäivä Mäntän seudun koulutuskeskuksessa 5.5. (27.4.2015)
- Yritysrahoitus-esite netissä (22.4.2015)Yritysrahoitus-esite liitteenä:
- MW-Kehityksen huhtikuun uutiskirje (17.4.2015)MW-Kehityksen huhtikuun uutiskirje on luettavissa:
- Vuokrattavana toimitilat talli- tai matkailuyrittäjälle (15.4.2015)Mäntän Ratsastajat Ry vuokraa tilat talli- tai matkailuyrittäjälle. Tarjolla upeat toimitilat, joissa mahdollisuudet kehittää toimintaa esimerkiksi maatila- ja elämysmatkailuun tai mahdollisesti rakentaa tästä useamman yrittäjän yhteinen toiminta- ja elämyskeskus. Kävelymatkan päässä ovat muun muassa uimahalli, jäähalli ja frisbeegolfrata.