Kotisivulle

Kustannustuen toinen hakukierros aukeaa 21.12.2020, kaikkien toimialojen yritykset voivat hakea!

18.12.2020

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronapandemian vuoksi ja joilla on siitä syystä vaikeuksia selvitä vaikeasti sopeutettavista tukikauteen kohdistuvista palkka -ja muista kuluista.

Kustannustukea on muutettu toista hakukierrosta varten, jotta se vastaisi paremmin yritysten tarpeeseen. Tukeen oikeuttaviin kustannuksiin on lisätty joustamattomat liiketoiminnan kulut ja palkkakustannuksiin toiminimiyrittäjien palkat. Hakuaika päättyy 26.2.2021

Kustannustukea voivat hakea kaikki yritykset koosta tai yhtiömuodosta riippumatta. Kustannustukea voivat myös hakea liiketoimintaa harjoittavat yhdistykset ja säätiöt. Yksinyrittäjät ovat myös hakukelpoisia. Lisäksi kustannustukea myönnettäessä huomioidaan toiminimiyrittäjien tukikauden palkkakulut.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään tuen piiriin lähtökohtaisesti kuuluvista toimialoista. Tukea voi hakea kuitenkin myös vaikka yritys jäisi toimialarajauksen ulkopuolelle. Tällöin yrityksen on osoitettava erityisen painavat COVID19-pandemiaan liittyvät syyt liikevaihdon laskulle.

Tuen määräytymisperusteet ovat tukikauden 1.6.-31.10.2020 liikevaihto, vertailukauden 1.6.-31.10.2019 liikevaihto (jos yritys on perustettu 1.5.2019 tai myöhemmin, vertailukauden liikevaihto on keskimääräinen kuukausikohtainen liikevaihto ajalla 1.1.-29.2.2020), tukikauden palkkakulut sekä tukikauden muut kulut. Kustannustukea voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria koronapandemian seurauksia lieventämään tarkoitettuja tukia.

Kustannustukea ei voida kuitenkaan myöntää maatalouden alkutuotannon, kalatalouden ja vesiviljelyalan toimialoille. Näille toimialoille tukea ei voida myöntää edes harkinnanvaraisin perustein, sillä toimialoilla sovelletaan erillisiä valtiontukisääntöjä, joista vastaa maa- ja metsätalousministeriö.

Lue lisää kustannustuesta ja hakuohjeista Valtionkonttorin sivuilta. Linkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kysymyksiin vastaa Valtiokonttorin Yritysten kustannustuki -asiakaspalvelu, jonka tavoitat numerosta 0295 50 3050. Asiaskapalvelu on tavoitettavissa ma-pe klo 9.00-15.00.


Lisätietoja saat myös alla olevista linkeistä (linkit avautuvat uudessa välilehdessä):

Työ- ja elinkeinoministeriö
Usein kysyttyä yritysten kustannustuesta (toinen hakukierros)

Business Tampereen Kriisirahoitusinfo: kustannustuki, toinen hakukierros -webinaari 

Kuvat: Valtiokonttori

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555