Kotisivulle

Kustannustuen 6. hakukierros alkaa viikon päästä

19.4.2022

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi yli 25 % vertailukaudesta ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä palkkakuluista ja joustamattomista kustannuksista. Tuella pyritään tukemaan yritysten selviämistä koronapandemian yli. 

Kustannustuen kuudes kierros on tarkoitettu erityisesti matkailu- ja ravintola-alan sekä tapahtuma-alan yrityksille, jotka ovat kärsineet sulkutoimia lievemmistä koronavirukseen liittyvistä rajoitustoimista. Kustannustukea voi kuitenkin hakea myös sellainen muiden toimialojen yritys, jonka toimintaan tai merkittävään osaan asiakaskunnasta on kohdistunut rajoituksia. Tuki kohdistuu kuluihin, jotka ovat syntyneet 1.12.2021-28.2.2022. 

Tuen hakeminen alkaa 26.4.2022 klo 9.00 ja se tapahtuu Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta. Kustannustuki 6. hakukierros päättyy 31.5.2022 klo 16.15.

Lue lisää yritysten kustannustuesta Valtiokonttorin sivuilta. Linkki aukeaa uudessa välilehdessä.

Lähde: Valtiokonttori

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555