Kotisivulle

Kolmen maakunnan matkailuverkoston aktivointihanke starttasi

11.1.2021

Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n hallinnoima hanke kartoittaa matkailutoimialan uusia yhteistyömuotoja ja mahdollisuuksia.

Keuruun, Multian, Mänttä-Vilppulan, Petäjäveden ja Ähtärin kunnat sekä kehittämisyhtiöt, ovat aloittaneet yhteistyöhankkeen matkailualan yhteistyön lisäämiseksi. Kiristyvässä kilpailussa pienten alueiden mahdollisuudet vastata suurempien matkailualueiden kilpailuun on rajalliset ja usein on vaarana jäädä ”isomman varjoon”. Kolmen maakunnan alueella toimivat pienet toimijat voivat sujuvassa yhteistyöstä saada sitä kilpailuetua, jota matkailutoimialalla kaivataan. Koronaviruksen myötä matkailutoimialan kasvanut epävarmuus on entisestään lisännyt verkostomaisen yhteistyön tärkeyttä.

Matkailuverkosto -hankkeen päätavoitteena on selvittää, miten Keuruun, Multian, Mänttä-Vilppulan, Petäjäveden ja Ähtärin vetovoimaisuutta, palveluita, viihtyisyyttä ja matkailua voidaan kehittää verkostomaisena yhteistyönä. Lisäksi tavoitteena on selvittää mahdolliset yhteistyömuodot sekä tarpeen mukaan valmistella, miten tätä yhteistyötä tultaisiin tulevaisuudessa kehittämään ja toteuttamaan.

Aktivointihankeen kesto on napakka kaksi kuukautta. Hankkeen aikataulu on 1.1.-28.2.2021. Projektipäällikkönä toimii Sirkku Mäkelä. Projektipäällikkö on yhteydessä hankealueen kuntiin ja matkailutoimialan yrityksiin. Sirkku Mäkelä toivoo, että yritykset ovat myös itse aktiivisia hänen suuntaansa, jotta kaikki yhteistyöhaluiset toimijat tulisivat huomioiduiksi. Yhteyttä voivat ottaa majoitus- ja ruokapalveluita tarjoavien yritysten lisäksi myös muut tahot, jotka ovat väljästikin kytköksissä matkailutoimialaan.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Sirkku Mäkelä
Kehittämisyhtiö Keulink Oy
Matkailuverkosto – hanke
puh. 0400 764 755
sirkku.makela@keulink.fi  
www.keulink.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555