Kotisivulle

Kiertotaloudessa Mustalahden tulevaisuus

11.10.2023

Mustalahden teollisuusaluetta on kehitetty nyt reilun vuoden ajan Pirkanmaan Liiton rahoittaman hankkeen avulla. Mänttä-Vilppulan kaupungilla on samaan aikaan käynnissä teollisuusrakentamista palveleva kaavoitustyö, jonka odotetaan valmistuvan vuoden 2024 aikana.

 

”Juuri nyt on menossa selvitystyö lähiseudulla olevista biomassoista, joita voitaisiin hyödyntää energiantuotantoon. Selvitys antaa käsitystä siitä, onko biovoimalaitoksen saamiselle alueelle mahdollisuuksia”, kertoo MW-Kehityksen projektipäällikkö Tiina Harjuhahto-Hietaranta.

Kaupunki on poistanut puustoa kantatien 56 pohjoispuolelta. Tämä uusi, ns. Nälkäkallion alue tarjoaa tulevaisuudessa mahdollisuuksia uudelle teollisuusrakentamiselle olemassa olevan teollisuusalueen lisäksi. Mustalahden liikenneolosuhteiden toivotaan parantuvan ELY-keskuksen suunnitteleman 56-ja 58-teiden risteyksen liikenneympyrän myötä.

”Vaikka tämä kehittämishanke päättyy kuluvan vuoden lopussa, niin toivottavasti alueen kehittäminen ja kehittyminen ovat vasta alussa. Kiertotalous, uusiutuvan energian mahdollisuudet ja logistiikkapalvelut ovat tulevaisuuden potentiaalia. Hienoa on ollut havaita, että alueella olevilla yrityksillä on kasvavaa kiinnostusta uusiutuvan energian hyödyntämiseen”, jatkaa Harjuhahto-Hietaranta.

Mustalahden teollisuus- ja yritysalueen 3D-mallinnusvideon ideointi ja toteutus tehtiin yhteistyössä kaupunkisuunnittelupäällikkö Julia Virtasen ja Mustalahden hankkeen projektihenkilöstön kanssa. Videon teknisen toteutuksen ja visuaalisen suunnittelun toteutti Tuomo Järvinen, FCG Finnish Consulting Group Oy. Tiedotteessa on liitettynä kolme havainnekuvaa mallinuksesta.

Mustalahden tulevaisuutta visioiva 3D-mallinnusvideon näet tästä.

”Tämän kaltainen suunnittelu vaatii monen tahon yhteistyötä. Minulla oli onni löytää mainiot kumppanit”, iloitsee projektipäällikkö Harjuhahto-Hietaranta.

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
(Huomaa uusi käyntiosoite 31.7. alkaen)

Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555