IS-Technics vaihtoi omistajaa

11.5.2018

Mänttäläinen IS-Technics Oy vaihtoi omistajaa torstaina 3. toukokuuta tehtyjen osakekauppojen myötä. Kaupanteon jälkeen yrityksen omistajia ovat Maint-Time Oy, Yrke Kiinteistöt Oy sekä IS-Technicsin toimitusjohtaja Jouni Nieminen. Yritysoston jälkeen Raahelainen Maint-Time Oy omistaa osake-enemmistön.

Maint-Time on Raahelainen on-site-kunnossapitoalan yritys. Yritys on keskittynyt paikan päällä tehtäviin koneistuksiin, pinnoituksiin ja henkilöstövuokraukseen. Kolmen toimintavuoden aikana yritys on onnistunut tuplaamaan liikevaihtonsa joka vuosi. Vuonna 2017 yrityksen liikevaihto oli 1,4 miljoonaa euroa. Kauppakirjan Maint-Timen puolesta allekirjoittivat toimitusjohtaja Mika Martikkala ja hallituksen puheenjohtaja Timo Mäntylä.

Vaikka Maint-Time toimii samalla alalla kuin IS-Technics, kilpailijoita yritykset eivät kuitenkaan ole olleet.

-IS-Technics on tehnyt työtä erityisesti energiateollisuuden parissa, joka on meille uusi aluevaltaus. Toimintaympäristön laajentuminen mahdollistaa liikevaihdon kasvun tulevaisuudessa ja takaa yritykselle pääsyn uuteen liiketoiminta-alueeseen, kertoo Mika Martikkala.

Osakekauppojen myötä IS-Technics jatkaa vanhalla nimellä. Myös yrityksen kotipaikkana säilyy Mänttä. Yhtä lailla Maint-Timen päämaja pysyy Raahessa. Kummankin yrityksen toiminnot jatkuvat entisellään.

-Toki kasvatamme ja kehitämme molempia toimipisteitä ja tämän myötä pyrimme lisäämään henkilökuntaa, toteaa Martikkala.

 

Yritysoston myötä IS-Technicsin perustaja ja tuttu keulahahmo Raimo Keskitalo jää eläkepäivien viettoon hyvillä mielin. Myös toinen IS-Technicsin perustajista, Pentti Tuoriniemi, on eläköitymässä lähivuosina. Raimo Keskitalo pitää erityisen tärkeänä, että yritys saadaan säilymään paikkakunnalla. Hän iloitsee myös, että jatkajilla on aikaisempaa kokemusta alalta.

-Minulle on tärkeää, että yritys jää hyviin käsiin. Pystymetsästä tällaiseen toimintaan olisi ollut hyvin haastavaa hypätä mukaan, toteaa Keskitalo.

IS-Technics palvelee asiakkaitaan monenlaisissa teollisuuden suunnittelu-, koneistus- ja kunnossapitotehtävissä. Yrityksen valttina ja ydinosaamisena on paikanpäällä tapahtuva kunnossapito. Työt hoituvat joustavasti asiakkaan omissa kohteissa. Toimintakenttänä on koko maailma, esimerkiksi voimalaitokset, telakat ja paperitehtaat.

IS-Technics perustettiin 13 vuotta sitten. Perustamiskuvioissa Raimo Keskitalon ja Pentti Tuoriniemen lisäksi oli mukana myös Marko Somppi sekä Yrke Kiinteistöt Oy.

-IS-Tecnhnicsin toimintavuosista jää hyvät muistot, vaikka pelkkää ruusuilla tanssimista yrityksen taival ei ole ollutkaan. Olemme käyneet läpi kolme lamaa, joista viimeinen oli suurin koettelemus. Kaikesta on kuitenkin selvitty ja yritys on nyt tulevaisuutta ajatellen oikein hyvässä tilanteessa. Suurena apuna ovat olleet myös kaupungin kehitysyhtiöt, kiittelee Keskitalo.

 

Omistajanvaihdoksessa Yrke myi puolet alkuperäisestä omistuksestaan ja omistaa nyt IS-Technicsistä noin 10 prosenttia. Kehitysyhtiöiden toimitusjohtaja Otto Huttunen pitää yhteistyötä tärkeänä tunnustuksena ja iloitsee, että yrityksen uudet osakkaat haluavat kiinnittyä seudulle ja kokevat myös kehitysyhtiöiden tuen tärkeäksi.

Myös kehitysjohtaja Pasi Mäkinen kiittää kaikkia kaupan osapuolia. Yhteinen tavoite on luoda yritykselle parhaat mahdollisuudet menestyä myös jatkossa.

-Jatkamme yhdessä kehitystyötä. Menestyvistä yrityksistämme hyötyy koko kaupunki, toteaa Mäkinen.

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555