Kotisivulle

Ilmoittaudu mukaan Matkalla Suomen Sydämessä -matkailumarkkinointiyhteistyöhön vuodelle 2017!

10.10.2016

Vuodesta 2014 lähtien tehtyä kansainvälistä matkailumarkkinointiyhteistyötä jatketaan jälleen!

 

Arvoisa yrittäjä,

Mänttä-Vilppulan, Juupajoen, Ruoveden, Virtain, Keuruun, Oriveden ja Jämsän yhteinen matkalla Suomen Sydämessä markkinointiyhteistyö on jatkumassa myös vuonna 2017. 

Vuosina 2014–2016 on tehty Matkalla Suomen sydämessä – yhteismarkkinointia vuosittain. Painopiste on ollut erityisesti kansainvälisessä markkinoinnissa. Tätä yhteistyötä ollaan jatkamassa myös vuonna 2017. Tulevan hankkeen painopiste on nimenomaan markkinointi saksankielisellä alueella. Markkinointimateriaalia tuotetaan myös englanniksi, venäjäksi ja suomeksi. 

Rahoitusmallissa osallistuvat kunnat ja kehitysyhtiöt rahoittavat yhteistyötä 50 % rahoituksella ja 50 % kerätään yritysrahoituksena (vuositasolla kokonaisbudjetti on n. 30 000 €). Verkostohanketta koordinoi MW- Kehitys Oy ja sivutoimisena projektipäällikkönä toimii Anni Inkiläinen.

Matkailuverkostossa vuonna 2017 toteutettavia toimenpiteitä: 

Matkalla Suomen Sydämessä -markkinointimateriaali

Kansainvälisiin messu- ja myyntitapahtumiin osallistuminen  
Yritysten tiedottaminen ja verkottuminen  

Ilmoittautuminen 

Yritykset osallistuvat Matkalla Suomen Sydämessä – markkinointiin ostamalla mainostilaa esitteestä. Yrittäjällä on mahdollisuus päästä mukaan yhteistyöhön palauttamalla pyydetyt tiedot ja maksamalla osallistumismaksuna perustiedoista esitteessä 325 € + alv.
Perustiedot julkaistaan kaikissa kieliversioissa su., eng., sa., ven.(käännökset sisältyvät hintaan). Lisätilan hinta on erikseen sovittavissa. Yritysten laskutukset tapahtuvat alkuvuoden 2017 aikana.
 
Ilmoittautuaksesi lähetä seuraavat tiedot sähköpostitse anni.inkilainen@manttavilppula.fi. Ilmoitus on sitova. Ilmoittautumisia markkinointiyhteistyöhön otetaan vastaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 21.10.2016 mennessä. Materiaalien viimeinen toimituspäivä on 30.10.2016. 
 
1. Vastuuhenkilön nimi 
2. Yrityksen nimi 
3. Sähköpostiosoite 
4. Matkapuhelinnumero  
5. Laskutustiedot 
6. Yrityksen esitteen perustiedot* 
* Perustiedot ovat: yrityksen nimi, osoite, postinumero, paikkakunta, puhelin, matkapuhelin, internetsivu, sähköposti sekä lyhyt kuvaus yrityksestä, max. 400 merkkiä sekä kuva (jpg).  
 
Voit laittaa sähköpostivastaukseesi merkinnän, mikäli edellisen esitteen tiedot ovat edelleen ok.  
Edellisen esitteen tiedot ja mallit löydät osoitteesta:  
https://issuu.com/lukemisto/docs/matkalla_suomen_sydamessa_2014?e=10440544/6297859 
 
Lisätiedot: Anni Inkiläinen
matkailukoordinaattori / projektipäällikkö  
Mänttä-Vilppulan matkailuinfo / MW-Kehitys Oy   
puh. 044 300 2345  
anni.inkilainen@manttavilppula.fi 

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555