Kotisivulle

Ilmoittamalla palveluyrityksen tietoja 3.10. mennessä pääsee mukaan Visittaidekaupunki-sivulle heti ensijulkaisusta alkaen

27.9.2021

Visittaidekaupunki-sivuston sisällöntuotanto on parhaillaan käynnissä, ja sivusto julkaistaan vielä tänä vuonna. Ilmoittamalla yritystietoja sunnuntaihin 3.10.2021 mennessä varmistaa paikkansa sivuilla heti ensijulkaisusta alkaen. Mukaan pääsee tietenkin myös tämän jälkeen.


Useampi palveluyritys on jo ilmoittanut tietonsa Visittaidekaupunki-sivuilla julkaistavaksi. Tavoite olisi kuitenkin saada syötettyä sivuille vielä lisää yritystietoja, jotta alueemme palvelut olisivat kattavasti esillä jo heti sivujen ensijulkaisusta alkaen. Ilmoittamalla yrityksensä tietoja viimeistään 3.10. mennessä tämän lomakkeen kautta (linkki aukeaa uudessa välilehdessä) pystymme takaamaan sisällönsyötön sivustolle ennen sen julkaisua. Yrityksen tietoja lisätään sivuille tietenkin myös em. päivämäärän jälkeen. Emme kuitenkaan pysty takaamaan näille tiedoilla omia kohdekortteja heti julkaisupäivänä. Visittaidekaupunki-sivusto julkaistaan vielä tämän vuoden puolella.

Sisältöä tullaan lisäämään ja sivustoa kehittämään ja päivittämään aktiivisesti julkaisupäivän jälkeenkin. Visittaidekaupunki-sivuston myötä kaupungin vanhat matkailusivut poistuvat jossain vaiheessa käytöstä ja siellä olevia tietoja ei siirretä uudelle sivustolle. Sivustot toimivat jonkun aikaa rinnakkain ja vanhojen sivujen poiston tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan vielä erikseen.

Taidekaupungin matkailun tiedolla johdetun ekosysteemin rakentaminen -hankkeessa rakennetaan Visittaidekaupunki -verkkosivusto, joka toimii uutena markkinointi- ja myyntialustana paikallisille palveluyrityksille. Sivusto kerää yhteen alueen kaikki palvelut, jotta ne ovat sekä matkailijoiden että paikallisten asukkaiden helposti löydettävissä. Hankkeen tärkeä tavoite matkailun kehittämisen lisäksi on luoda sivuston avulla Taidekaupunkiin toimivat tiedolla johtamisen prosessit, jotta sivustolta kerättävää asiakaskäyttäytymisestä kertovaa dataa pystyttäisiin tulevaisuudessa hyödyntämään paikallisten yritysten markkinoinnin ja viestinnän tukena.

Visittaidekaupunki -sivuston tarkoitus on houkutella lisää matkailijoita ja uusia kohderyhmiä vierailemaan Taidekaupungissa, sillä tavoitteena on kasvattaa yöpyvien matkailijoiden määrää kaupungissamme. Lue lisää Taidekaupungin matkailun tiedolla johdetun ekosysteemin rakentaminen -hankkeesta. Linkki aukeaa uudessa välilehdessä. Hanketta rahoitetaan Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet rahoituksesta. Rahoittava viranomainen on Varsinais-Suomen liitto.

Lisätietoja:
Sanna Tukia
projektipäällikkö
puh. 050 551 9022
sanna.tukia@taidekaupunki.fi

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555