Kotisivulle

Alihankintamessuilla kävi positiivinen kuhina

3.10.2016

MW-Kehitys osallistui Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa pidetyille Alihankintamessuille syyskuun lopussa yhteisosastolla paikallisten yrittäjien kanssa. Yrittäjät olivat pääosin tyytyväisiä messujen antiin, ja tapasivat siellä nykyisiä asiakkaita ja kehittivät heidän kanssaan uusia ratkaisuja, myös muutamia uusia potentiaalisia asiakkaita löytyi. Alihankintamessut rikkoivat kävijäennätyksensä, messuvieraita teollisuuden huipputapahtumalla oli 18 422.

Taidekaupunki tunnetaan

Myös yrityspuolella Taidekaupunki Mänttä-Vilppulan pitkäaikainen markkinointi alkaa tuottamaan tulosta, yhä useampi messuvieras ja yrityksen edustaja tunnistaa ja tietää mikä Taidekaupunki on. Monet kävivät messuosastolla kertomassa, että on joko käynyt tai suunnittelee vierailevansa Taidekaupungissa. 

Yrityksille on tärkeää saada näkyvyyttä ja tavata asiakkaita vuoden tärkeimmässä messutapahtumassa. MW-Kehityksen osastolla olivat mukana Javasko Oy, CSI Composite Solutions and Innovations Oy, Mäntän Pintakäsittely Oy, Niksor Oy, Painosorvaamo Hata Oy sekä Refimex Machinery Oy. 

 

Niksor mukana ensimmäistä kertaa

Messuille yrityksensä kanssa ensimmäistä kertaa osallistunut Eetu Nikkilä Niksor Oy:stä kehui messujen tunnelmaa erittäin positiiviseksi. Hän päivysti messujen ensimmäiset kaksi päivää osastolla ja kierteli viimeisen messupäivän etsien itse kontakteja.

Eetu kertoo, että oli yllättävää kuinka paljon ihmisiä pysähtyi osastolle juttelemaan. Messuilla hän julkisti yrityksensä uuden investoinnin, täysin uuden CNC-sorvin, joka toimi hyvänä valttikorttina ja herätti kiinnostusta. - Kävijät ihastelivat, että tällaisina aikoina yritykset investoivat, Eetu kertoo.

Messujen jälkeen Eetu on käynyt läpi saamiaan kontakteja ja potentiaalisia asiakkaitakin joukosta löytyy varmasti. - Olen saanut kutsuja yritysvierailuille ja olen kutsunut messuilta saatuja kontakteja tutustumaan Niksorin toimintaan. Ensi vuonna on tarkoitus lähteä uudelleen, vakuuttaa Eetu.

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
PL 69, 35801 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
PL 70, 35801 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Hallituskatu 23, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555