Kotisivulle

Viisi ansioitunutta palkittiin kunniamerkein

30.5.2017

Mänttä-Vilppulassa jaettiin maanantaina Tasavallan Presidentin myöntämät kunniamerkit. Palkinnot luovutettiin viidelle ansioituneelle: Erkki Viitaselle, Ilkka Jatkolalle, Lasse Siltaselle, Alli Mäkiselle ja Anne Vuoriselle. Taidekaupunki onnittelee palkittuja!

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön viime itsenäisyyspäivänä myöntämät kunniamerkit jaettiin maanantaina ennen valtuustokauden viimeistä kokousta. Mänttä-Vilppulassa ansioituneita palkittavia oli kaikkiaan viisi.

Erkki Juhani Viitanen sai Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.

Viitanen toimi Mänttä-Vilppulan teknisenä johtajana useassa vastuullisessa tehtävässä lähes 40 vuotta ensin Mäntän ja sittemmin Mänttä-Vilppulan kaupungin palveluksessa 30.3.2016 saakka. Hän hoiti tehtäviään menestyksellisesti ja kehitti aktiivisesti omaa toimintaympäristöään ja vastuualueitaan. Viitanen teki aktiivisesti ylikunnallista yhteistyötä niin seudullisesti kuin maakunnallisesti.

Ilkka Jaakko Johannes Jatkola sai Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin kultaristein.

Jatkola on ollut Mäntän ja Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuutettuna yhtäjaksoisesti vuodesta 2001 alkaen ja sen 1. varapuheenjohtajana kesästä 2015 alkaen. Kaupunginhallituksessa hän on ollut jäsenenä 2001-2004, 2. varapuheenjohtajana 2005-2008 ja varajäsenenä 2009-2015.

Jatkola on toiminut vuodesta 1988 alkaen useissa luottamustehtävissä. Hänellä on erittäin pitkä aktiivinen ura luottamustehtävissä. Sama koskee hänen työhistoriaansakin metalliteollisuudessa ja sen luottamustehtävissä muun muassa Metalliliiton valtuustossa ja Metallin liittokokousedustajana.

Jatkola on menestynyt myös urheilussa ollen keilailun nuorten Suomenmestari vuosina 1975 ja 1978 ja miesten joukkueen Suomenmestari 1988.

Lasse Kaarlo Kalevi Siltanen sai Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin kultaristein.

Siltanen on toiminut pitkään ja aktiivisesti eri luottamustoimissa vuodesta 1981 alkaen. Mäntän ja Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuutettuna hän on ollut vuodesta 1993 alkaen. Hän on vuodesta 2013 ollut kaupunginhallituksen jäsen.

Siltasella on ansioitunut ja pitkä työhistoria ensin G.A.Serlachius Oy:n konepajalla 1967-1976 ja 1977-2011 Mäntän Seudun Sairaankuljetus Oy:n sairaankuljettajana ja toimitusjohtajana. Hän on toiminut aktiivisesti myös VPK:ssa, Lions-toiminnassa, eri yhdistysten ja seurakunnan luottamustehtävissä sekä jääkiekon parissa.

Alli Helena Mäkinen sai Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin. Hän on ollut Vilppulan ja Mänttä-Vilppulan valtuuston jäsen vuodesta 2005 alkaen. Kunnan- tai kaupunginhallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2005 alkaen ja varapuheenjohtajana 2013 alkaen.

Mäkisellä on lisäksi muita merkittäviä luottamustehtäviä kuntahallinnossa ja Vilppulan yrittäjissä ja Vilppulan yrittäjänaisissa. Mäkinen on toiminut parturi-kampaamoyrittäjänä vuodesta 1980 alkaen.

Anne Maria Vuorinen sai Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin. Kunnan ja kaupungin luottamustehtävissä Vuorinen on ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1989 alkaen. Hänellä on mittava ura erilaisissa ammattiyhdistystehtävissä kunnassa ja kaupungissa luottamusmiehenä ja pääluottamusmiehenä sekä KTV/JHL:n toiminnassa vuodesta 1993 alkaen.

Vuorinen on työskennellyt Vilppulan kunnan ja Mänttä-Vilppulan kaupungin palveluksessa vuodesta 1981 lastenhoitajana 9 vuotta ja vanhusten hoitotyössä 24 vuotta.

 

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555