Kotisivulle

Mänttä-Vilppulan työllisyystilanne parantunut

21.6.2017

Tuoreimman Pirkanmaan työllisyyskatsauksen (huhtikuu 2017) mukaan Mänttä-Vilppulaan kuuluu hyvää. Työttömien työnhakijoiden määrä oli huhtikuun lopussa huomattavasti matalampi, kuin vastaavana ajankohtana vuotta aikaisemmin. Mänttä-Vilppulassa työttömiä työnhakijoita oli kaikkiaan 515, joka oli 105 työtöntä vähemmän kuin edellisvuonna.

Työttömien työnhakijoiden lukumäärä oli vuoden 2017 huhtikuussa merkittävästi matalampi kuin vuoden 2016 huhtikuussa. Avoimien työpaikkojen vaikutus on alkanut näkymään työttömyyden kehityksessä. Nyt voidaan odottaa paljon loppuvuodelta 2017 ennen kaikkea sen osalta, että työllisyystilanne kehittyy suotuisaan suuntaan. Kaikissa Pirkanmaan kunnissa työttömien työnhakijoiden määrä laski, osassa jopa merkittävän paljon, eli yli viidenneksen vuoden 2017 huhtikuussa verrattuna vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan. Paras tilanne naapurikunnista oli Virroilla, jossa työttömyys laski huikeat 31 prosenttia vuoden takaisesta.

Valtakunnallisesti verrattuna Pirkanmaan työttömyyden lasku oli valtakunnan kärkitasoa. Rakennetyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat edelleen haaste samoin työttömien miesten työllisyyskehitys, jossa onneksi näkyy valonpilkahduksia. Uusien avoimien työpaikkojen määrän kasvu ei ole hidastunut. Rekrytointiongelmat ovat hieman vähentyneet. Rakennus­, korjaus ja valmistustyössä sekä prosessi­ ja kuljetustyössä työttömyys oli vähentynyt paljon. Tämä kuvaa tilannetta jossa teollisuuden ja rakentamisen selkeä kasvu on alkanut. Yleisesti ottaen avoimien työpaikkojen määrän kasvu kyllä kertoo talouden alkavan kohentua vähitellen. 

Lähde: Pirkanmaan työllisyyskatsaus huhtikuu 2017

« Takaisin

Yhteystiedot

Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15
35800 MÄNTTÄ
(kaupungintalon virastoaika
klo 9.00-12.00 ja klo 13.00-15.00)

Vaihde
+358 (0)3 488 811

Laskutusosoite
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
Y-tunnus: 0157867-2

Asiointipiste | Matkailuinfo
Seppälän puistotie 15, 35800 MÄNTTÄ
+358 (0)3 4888 555